ja_mageia

Ruotsalaisille myönnetyt kunniamerkit

RUOTSALAISILLE VUOSINA 1918 JA 1939 - 1944 MYÖNNETYT RUOTSALAISET JA SUOMALAISET KUNNIAMERKIT

Tämä on muokattu ja osin täydennetty versio Ruotsin armeijamuseossa lokakuussa 2011 pidetystä Helsingin Numismaattisen Yhdistyksen 40-vuotisjuhlaesitelmästä.

Ruotsi ei ole valtiona käynyt yhtään sotaa yli 200 vuoteen. Sotia ei ole käyty epäonnisen Suomen sodan 1808 - 1809 ja sen jälkeen Norjaan suuntautuneen lyhyen sotaretken jälkeen. Tästä huolimatta useat tuhannet ruotsalaiset sotilaat ovat osallistuneet sotiin eripuolilla maapalloa aina Napoleonin sodista nykypäivän Afganistaniin. Ruotsalaiset SS - vapaaehtoiset puolustivat huhtikuussa 1945 Berliinin valtakunnankansliaa yhdessä muitten ulkomaalaisten SS - vapaaehtoisten kanssa ja ruotsalaiset sotivat YK:n lipun alla Koreassa vuosina 1952 - 1953, vain muutamia esimerkkejä mainitakseni. Ruotsalaiset sotilaat ovat olleet näissä sodissa osin vapaaehtoisina, jotkut puolestaan taas Ruotsin valtion virallisesti lähettäminä sotilastarkkailijoita tai -neuvonantajina. Monet ovat olleet viime vuosikymmeninä taas YK:n tai Naton mandaatilla toimineita rauhanturvaajia.

Tässä esityksessäni pyrin lyhyesti esittelemään niitä ruotsalaisia ja suomalaisia kunniamerkkejä, joita on myönnetty sotiin 1918, 1939-40 ja 1941-1944 osallistuneille ruotsalaisille vapaaehtoisille sotilaille ja siviileille.

Monet ruotsalaiset tukivat suomalaisia sortovuosina taistelussa Venäjän sortotoimia vastaan. Suomen ajauduttua itsenäistymisen jälkeen sisällis-/kansalaissotaan, Ruotsi ei kuitenkaan lähettänyt Suomeen virallista avustusretkikuntaa, koska Ruotsi oli julistautunut suursodassa puolueettomaksi. Ruotsi antoi kuitenkin ruotsalaisten vapaaehtoisten lähteä yksityishenkilöinä Suomeen sotimaan. Heitä saapui Suomeen yhteensä yli 1200 kappaletta. Ruotsalaiset vapaaehtoiset ilmoittautuivat palvelukseen Valkoiseen armeijaan ja sen eri joukko-osastoihin. Ruotsalaista vapaaehtoisista muodostettiin myös kokonaan ruotsalainen joukko-osasto, Svenska Brigaden, joka käytännössä oli kuitenkin vain pataljoonan vahvuinen. Svenska Brigaden osallistui esimerkiksi Tampereen taisteluihin, kärsien siellä myös henkilötappiota. Valkoisen armeijan kannalta erityisen tärkeitä olivat myös ne ruotsalaiset vapaaehtoiset yleisesikuntaupseerit, jotka palvelivat kenraali Mannerheimin apuna valkoisen armeijan päämajassa. Muidenkin ruotsalaisten vapaaehtoisten panos oli hyvin merkittävä myös monissa muissa rintamalla toimineissa joukko-osastoissa. Esimerkiksi suurin osa valkoisen armeijan tykistön pattereiden päällystöstä ja osin myös alipäällystöstä oli ruotsalaisia vapaaehtoisia.

Kenraali Mannerheim oli hyvin tyytyväinen ruotsalaisten vapaaehtoisten panokseen vapaussodassa ja hänen määräyksestään piti kaikki ruotsalaiset vapaaehtoiset palkita Vapaudenristillä tai -mitalilla, jonka luokka riippui kunkin vapaaehtoisen sotilasarvosta, palvelustehtävästä sekä henkilön kunnostautumisen asteesta. Vuonna 1919 perustettu Vapaussodan muistomitali myönnettiin kaikille Suomessa palvelleille vapaaehtoisille. Ruotsissa valmistettiin samoin vuonna 1919 oma mitali Svenska Brigadenissa palvelleille sen aseveliyhdistyksen toimesta. Tämä mitali myönnettiin kaikille prikaatissa palvelleille ja muutamalle suomalaiselle "honoruscausa" -myöntönä ja sen saivat mm. valkoisten sotavoimien päällikkö kenraali Mannerheim, ja Suomen Ruotsissa toiminut lähettiläs Alexis Gripenberg. Tällä mitalilla ei kuitenkaan palkittu muita Suomessa palvelleita vapaaehtoisia. Heille ei kuitenkaan teetetty mitään omaa mitalia ja näin he joutuivat tyytymään kyseisen joukko-osaston suomalaiseen asevelimerkkiin, jos sellainen oli tehty. Vuoden 1918 sotilaiden vapaaehtoisjärjestö Förening Finlands Vänner, joka sodan aikana oli huolehtinut mm. vapaaehtoisten värväystoiminnasta, teetti myöhemmin 1920-luvulla jäsenneulan, joka siis myös kuuluu ruotsalaisten vapaaehtoisten tunnuksiin.

Eri joukko osastojen tunnukset vapaussodassa olivat hyvin kirjavia ja esimerkiksi Svenska Brigadenissa palvelleet käyttivät Ruotsin armeijan talvikäyttöön tarkoitettua univormua m. 1909 ja samalla myös niihin kuuluvia ruotsalaisia arvomerkkejä. Ainoa erityistunnus näissä univormuissa oli kansallisuustunnus eli punapohjainen leijonakokardi, joka myöhemmin otettiin käyttöön vähän pienempänä. Eri joukko- osastojen tunnukset vapaussodassa olivat hyvin kirjavia ja esimerkiksi Svenska Brigadenissa palvelleet käyttivät Ruotsin armeijan talvikäyttöön tarkoitettua univormua m. 1909 ja samalla myös niihin kuuluvia ruotsalaisia arvomerkkejä. Ainoa erityistunnus näissä univormuissa oli kansallisuustunnus eli punapohjainen leijonakokardi, joka myöhemmin otettiin käyttöön Suomen armeijan virallisena kokardina. Prikaatilla oli käytössään myös oma valkoinen käsivarsinauha, jonka poikki kulki keltasininen raita.

Talvisodan puhjettua 30.11.1939 alettiin Ruotsissa jälleen koota vapaaehtoisjoukkoa Suomen avuksi. Vapaaehtoisiksi halukkaita ilmoittautui runsaasti palvelukseen ja Suomeen lähti sodan aikana yli 10000 ruotsalaista vapaaehtoista. Suurin osa heistä palveli Lapissa, jonne muodostettiin Svenska Frivillige Kåren (SFK). Tämä ruotsalaisista vapaaehtoisista koostunut ja ruotsalaisin asein varustettu joukko-osasto vastasi koko Lapin alueen puolustuksesta helmikuusta 1940 alkaen, kun alueella toimineet suomalaiset joukot siirrettiin Karjalan Kannaksen puolustusta vahvistamaan. Puna-armeija oli aloittanut uudelleen laajat hyökkäykset Kannaksella ja suomalaiset joukot olivat kovan paineen alaisina. Ruotsalaisten vapaaehtois- joukkojen komentajana toimi jo vapaussodassa kunnostautunut ruotsalainen kenraali Ernst Linder. SFK:n osat kävivät taisteluja puna-armeijan joukkoja vastaan muun muassa Märkäjärvellä Sallan suunnassa. Osa ruotsalaisista vapaaehtoisista ei kuitenkaan ehtinyt mukaan varsinaisiin sotatoimiin vaan heitä koulutettiin vielä kotirintamalla sijaitsevissa koulutuskeskuksissa.

Kunnostautuneet ruotsalaiset palkittiin sodan kuluessa tai heti sen jälkeen Vapaudenristeillä ja -mitaleilla, kunkin vapaaehtoisen sotilasarvosta riippuen. Kaikkein korkein kunniamerkki myönnettiin kenraali Axel Rapelle, joka toimi talvisodan puhjetessa Ruotsin yleisesikunnan päällikkönä ja hän ehdotti Ruotsin hallitukselle, että Ruotsi tulisi lähettää sotajoukko Suomen avuksi. Rappe joutui tämän lausunnon takia poliitikkojen epäsuosioon ja hänet syrjäytettiin yleisesikunnan päällikön paikalta ja siirrettiin Etelä-Ruotsin sotilasläänin komentajaksi. Suomi ei kuitenkaan unohtanut suorapuheista kenraali Rappea, joka oli ollut jo vapaussodan aikana yksi kenraali Mannerheimin tärkeimpiä avustajia . Hänet palkittiin 1. luokan vapaudenristillä ja rintatähdellä, mikä oli korkein talvisodan ansiosta ulkomaalaisille myönnetty kunniamerkki.

Vapaussodan tapaan kaikki talvisodassa Suomessa palvelleet ruotsalaiset vapaaehtoiset palkittiin talvisodan muistomitalin ulkomaalaisille tarkoitetulla versiolla, joka perustettiin asetuksella 1941. Lapissa sotatoimivyöhykkeelle palvelleille mitali myönnettiin "LAPPI" soljella ja miekoilla. Muualla mm. koulutuskeskuksissa ym. palvelleille mitali myönnettiin "KENTTÄARMEIJA" - soljella ja ilman miekkoja. Ilmavoimissa palvelleille vapaaehtoisille, kuten Suomessa kokonaisuudessaan toimineelle ruotsalaisessa vapaaehtoislaivueessa F19 palvelleille, mitali myönnettiin "ILMAPUOLUSTUS" - soljella ja miekoilla. Ne yksittäiset ruotsalaiset vapaaehtoiset, jotka palvelivat jossain muussa suomalaisessa yksikössä, saivat mitalinsa sillä soljella, mikä kyseiselle yksikölle talvisodan muistomitalin jako-ohjeiden mukaan kuului. Ruotsiin myönnettiin sotilaille raudasta valmistettua mitalia. Ne siviilihenkilöt, jotka olivat tukeneet Suomea muutoin talvisodan aikana, saivat pronssisen mitalin, johon ei kuulunut solkea. Erityisansiosta jaettiin myös kultaista ja hopeista talvisodan muistomitali ruotsalaisille Suomen avustamisessa erityisesti kunnostautuneille henkilöille.

Suomessa vapaaehtoisina palvelleet käyttivät Ruotsin armeijan talvikäyttöön tarkoitettua univormua m. 1939 ja samalla myös niihin kuuluvia ruotsalaisia arvomerkkejä. SFK:llä oli käytössään oma erityistunnus eli asupuvun kaulukseen kiinnitetty pronssinen pyöreä nappi, jossa oli neljä toisistaan kiinnipitävää kättä, joka symboloi Suomen saamaa apua. Kussakin univormuissa oli myös kunkin, joukko-osaston erikoistunnus, joita oli käytössä 98 erilaista. Yleisenä kansallisuustunnuksena oli sinivalkoinen kokardi. ja sen lisäksi upseereilla normaali punapohjainen upseerikokardi.

Jatkosodan alettua kesäkuussa 1941 Suomeen saapui jälleen vapaaehtoisia, mutta heitä tuli Suomeen paljon vähemmän kuin vuonna 1940. Syitä tähän oli useita, joista eräs tärkeimpiä oli kiristynyt poliittinen tilanne Ruotsin ympärillä. Saksa oli miehittänyt Tanskan ja Norjan ja Suomi oli "de facto" liitossa Saksan kanssa. Tästä syystä Ruotsi tehosti omaa turvallisuustasoaan julistamalla osittaisen liikekannallepanon ja kiristi muun muassa Suomeen vapaaehtoiseksi hakevien matkustuslupamääräyksiä ym. Toisaalta Suomen liittoutuminen Saksan kanssa ei miellyttänyt läheskään kaikkia ruotsalaisia tahoja, etenkään Ruotsin poliittista vasemmistoa. Kaikesta huolimatta Suomeen saapui yli 1000 vapaaehtoista, jotka sijoitettiin lähinnä Hangon rintamalle, siellä toimineen, pääosin ruotsinkielisistä varusmiehistä ja reserviläisistä koottuun 17. divisioonaan ja Hangon lohkon rannikkopuolustuksen eri joukko-osastoihin. Hangon rintamalla toimineet ruotsalaiset joukko-osastot hajotettiin joulukuun lopussa 1941 kun Hankoniemi oli valloitettu takaisin neuvostojoukoilta. Itse ylipäällikkö Mannerheim katsasti ruotsalaiset vapaaehtoiset paraatissa Hangon lentokentällä, mutta jäätävässä tuulessa ja sakeassa lumipyryssä Mannerheim sairastui pahasti ja poti sen seurauksena vakavan keuhkokuumeen, johon iäkäs ylipäällikkö oli hyvin lähellä menehtyä.

Kaikki ruotsalaiset vapaaehtoiset eivät kuitenkaan halunneet palata takaisin Ruotsiin, vaikka sota olikin rauhoittunut Suomen rintamilla asemasodaksi. Lyhyen loman jälkeen ruotsalaiset vapaaehtoiset palasivat palvelukseen 17. divisioonaan ja sen muutamaan lähinnä ruotsalaisista vapaaehtoisista koottuun komppaniaan. Osa ruotsalaisista vapaaehtoisista palveli Suomessa koko jatkosodan lopun ajan aina syksyyn 1944 saakka. Näin he kokivat muun 17. divisioonan kanssa kovat Kannaksen taistelut. Vapaus- ja talvisodan tapaan kunnostautuneet ruotsalaisia palkittiin sodan kuluessa Vapaudenristeillä ja - mitaleilla. Ruotsalaiset käyttivät sodassa 1941 - 1944 vain suomalaisia univormuja ja - arvomerkkejä sekä käyttivät kunkin joukko osaston omia tunnuksia. Ainoa heidän oma tunnuksensa oli ns. "Hanko-solki", joka otettiin käyttöön jo Hangon rintamalla. Tämä solki oli pronssista tehty ja siinä oli keskellä Ruotsinsymboli kolme kruunua kahden ristikkäisen havun päällä. Tätä solkea käytettiin koko sodan ajan niiden ruotsalaisten toimesta, jotka olivat osallistuneet Hangoin rintaman taisteluihin.

Vasta 1950-luvulla alettiin suunnitella jatkosodan muistomitalia, joka perustettiin vuonna 1957. Se voitiin luonnollisesti myöntää myös ruotsalaisille vapaaehtoisille, jotka olivat taistelleet Suomessa vuosina 1941 - 1944. Mitalista tehtiin kaksi versiota, joista toinen oli ruotsinkielinen ja tarkoitettu niille mitalilla palkituille, joiden äidinkieli oli Ruotsi. Näin ollen suurin osa Ruotsiin myönnetyistä mitaleista oli ruotsinkielisiä. Samaan aikaan kun keskustelu jatkosodan muistomitalista virisi 1950-luvun puolivälissä alettiin perustaa muistoristejä jatkosodan joukko - osastoille talvisodan aseveliristien tapaan. Samalla niiden jakelu aloitettiin uudelleen, mutta muistoristi nimellä. Suomessa palvelleet vapaaehtoiset saivat anoa heille kuuluvia muistoristejä. Talvisodassa Lapissa palvelleet saivat anoa itselleen Lapin ristiä, joka oli siis entinen aseveliristi. Jatkosodassa Hangon rintamalla palvelleet anoivat lähinnä uutta 17. divisioonan ja rannikkojoukkojen muistoristiä. Talvisodassa ilmavoimissa ja it - joukoissa palvelleet saivat anoa Ilmavoimien muistoristiä, johon kuului vastaava solki. Ne ruotsalaiset, jotka olivat palvelleet Suomessa jossakin muussa divisioonassa, saivat hankkia kyseisen divisioonan muistoristin.

Suomen mallin mukaan Ruotsissa perustettiin vuonna 1955 oma muistoristi Suomessa vuosina 1939 - 1944 vapaaehtoisina palvelleille. Sen perusti entisen SFK:n aseveliyhdistys, joka oli muuttanut nimensä muotoon Förbundet Svenska Finlands frivillige. Risti nimettiin sen perustajayhdistyksen mukaan eli Förbundet Svenska Finlands frivilligekors. Tämä merkki tunnetaan kuitenkin yleisemmin nimellä Frivilligekors (vapaaehtoisristi). Tätä ristiä jaettiin vuosien 1955 - 1978 välillä n. 1200 kappaletta. Vuonna 1978 ristin sääntöjä muutettiin niin, että sillä voitiin palkita kyseisen järjestön toimintaa tukeneita veteraaneja ja muita henkilöitä, jotka ovat tukeneet Ruotsin ja Suomen yhteistä puolustusideologiaa.

Viimeisin ruotsalaisille myönnetty muistoristi oli vuonna 1967 perustettu Sininen Risti. se voitiin jakaa niille ulkomaalaisille, jotka ovat toimineet Suomessa vapaaehtoisina vuosina 1918 ja 1939 - 1944. Vapaussotaan osallistuneet ruotsalaiset saivat sen soljella 1917 - 1918 ja sotiin 1939 - 1944 osallistuneet ilman solkea. Sininen risti piti anoa itse, mistä syystä läheskään kaikki Suomessa palvelleet eivät kantaneet sitä.

Lassi Kaipainen

  • Narrow screen resolution
  • Wide screen resolution
  • Decrease font size
  • Default font size
  • Increase font size
Home Yhdistys Historia
Historia PDF Tulosta Sähköposti

Numismaattisella järjestötoiminnalla on Suomessa jo 90 vuoden perinteet; maamme ensimmäinen numismaattinen yhdistys perustettiin vuonna 1914. Alueellisia numismaattisia yhdistyksiä alkoi syntyä ympäri maata 1950-luvulla.

Helsingin Numismaattisen Yhdistyksen perustamista alettiin puuhata syksyllä 1970. Keväällä 1971 yhdistykselle laadittiin säännöt ja sen perustamisesta tehtiin ilmoitus yhdistysrekisteriin toukokuussa 1971. Yhdistyksen säännöt vahvistettiin virallisesti 6. elokuuta 1971.

Yhdistyksen ensimmäinen virallinen kokous pidettiin 24. elokuuta 1971. Samassa kokouksessa vahvistettiin yhdistyksen huutokauppasäännöt ja jäsenmaksun suuruus: kymmenen markkaa. Yhdistyksen toiminta-aatteesta mainittiin syyskuussa 1971 laaditussa yhdistyksen ensimmäisessä jäsenkirjeessä seuraavaa:

"yhdistyksen tarkoituksena on järjestää huutokauppatilaisuuksia jäsenilleen kerran kuukaudessa ja sen lisäksi muutaman kerran vuodessa esitelmätilaisuuksia ja erillisiä vaihtotilaisuuksia".

Yhdistyksen ensimmäinen julkinen kokous pidettiin Helsingin Taidehallissa 7. syyskuuta vuonna 1971. Kokouksen ohjelmassa oli yhdistyksen perustamisvaiheiden ja toimintalinjojen esittely, jonka jälkeen seurasi pienoishuutokauppa. Vuoden loppuun mennessä yhdistykseen oli liittynyt yhteensä jo noin sata jäsentä.

Vuoden 1972 kuluessa yhdistyksen toiminta alkoi vakiintua ja jäsenmäärä kasvoi tasaisesti. Yhdistys päätti anoa Suomen Numismaatikkoliiton jäsenyyttä, joka hyväksyttiin Suomen Numismaatikkoliiton syyskokouksessa Lahdessa 28. lokakuuta 1972. Yhdistys on toiminut Suomen Numismaatikkoliiton syyskokouksien isäntänä vuosina 1991, 1996, 2001 ja 2006.

Syksyllä 1972 päätettiin aloittaa myös yhteistyö Suomen Postimerkkeily Oy:n kanssa Suomen raha- ja seteliluettelon julkaisemiseksi. Tämä yhteistyö jatkui aina vuoteen 1993 saakka. Näiden vuosien aikana valmistui yhteensä parikymmentä Suomen rahojen luetteloa, joita jaettiin ilmaiseksi yhdistyksen jäsenille.

Seuraavina vuosina yhdistyksen toiminta jatkui vakiintuneita latuja. Kokouspaikkoina toimivat Hotelli Helsinki ja Suomen Taiteilija-seuran tila Ainonkadulla. Uuden huutokaupanhoitajan myötä yhdistyksen huutokauppatoiminta vilkastui vuodesta 1974 alkaen ja samalla myös yhdistyksen taloudellinen tilanne parani.

Vuonna 1975 yhdistys järjesti Helsingin ensimmäiset rahamessut, jotka saivat erittäin hyvän vastaanoton. Messuilla oli näytteillä erilaista numismaattista esineistöä primitiivisistä maksuvälineistä kunniamerkkeihin. Rahamessujen kunniaksi valmistettiin myös "plootu" ja hopeinen muistoplaketti.

Nämä ensimmäiset rahamessut toimivat esikuvana niille lukuisille muille vastaavanlaisille messu- ja keräilytapahtumille, joita monet muut numismaattiset yhdistykset ovat järjestäneet vuosien varrella.

Yhdistys järjesti joulukuussa 1977 Jugendsalissa numismaattisen kilpailunäyttelyn, johon osallistui 17 näytteilleasettajaa. Näyttely sai hyvän vastaanoton yleisöltä ja se huomioitiin myös päivälehdissä.

Yhdistyksen kokoukset siirrettiin vuoden 1977 aikana Kafe Matildaan Linnakoskenkadulle, joka toimi yhdistyksen kokouspaikkana aina 1990-luvun alkuun saakka. Keväällä 1978 yhdistys hankki myös oman poletin, jota valmistettiin 200 kappaletta. Jäsenet saivat lunastaa poletin viiden markan hintaan.

Yhdistyksen huutokauppatoiminnassa oli samoihin aikoihin myös vaikeuksia, koska "vain harvat yhdistyksen jäsenet jättävät kohteita huutokauppoihimme". Vuonna 1981 järjestettiin yhdistyksen 10-vuotisrahamessut ja suurhuutokauppa Hotelli Presidentissä. Syksyinen sadesää verotti tapahtuman ja huutokaupan osallistujamäärää, joten tapahtumasta koitui yhdistykselle tappioita.

1980-luvun alkupuolella yhdistyksen toiminta jatkoi vakiintuneita muotojaan ja rahahuutokauppoja järjestettiin Kafe Matildassa, Katajanokan Kasinolla ja ravintola Vanhalla Polilla.

Syksyllä 1986 järjestettiin yhdistyksen 15-vuotisjuhlanäyttely Galeria Hagelstamin tiloissa. Näyttelyyn osallistui 12 näytteilleasettajaa ja siihen tutustui yli tuhat vierasta.Näyttely sai paljon huomiota sanomalehdissä. Marraskuussa järjestettiin epävirallinen 15-vuotisjuhlaristeily Tukholmaan.

Vuonna 1987 hallitus vahvisti kultaisen jäsenmerkin (ansiomerkin) jakosäännöt. Merkki voitiin myöntää yhdistyksen ansioituneelle jäsenelle tai lahjoittajalle. Yhdistyksen kultaista jäsenmerkkiä valmistettiin kymmenen kappaletta. Marraskuussa 1987 yhdistys teki vierailun Suomen Pankin uuteen setelinäyttelyyn. Vuoden 1987 suurhuutokaupat järjestettiin Taiteilijakoti Lallukassa.

Vuonna 1988 yhdistys osallistui kahdella näyttelyllä jugendsalissa pidettyyn "Helsinki pääkaupunkina 175-vuotta" -näyttelyyn. Vuoden 1988 jälkeen yhdistyksen hallituksen kokoonpanossa ei tapahtunut muutoksia lähes kymmeneen vuoteen.

Vuoden 1989 alussa yhdistys lahjoitti MTV:n "Huuda pois" -ohjelmaan Mannerheim-reliefin. Vuonna 1989 yhdistyksen edustajat tutustuivat SKOP:in Säästöpankkimuseoon Espoon Matinkylässä ja Suomen Urheilumuseoon Helsingissä. Kevään ja syksyn suurhuutokaupat pidettiin Lallukan taidekodissa.

Vuonna 1989 yhdistys suoritti tutustumis- ja huutokauppa vierailun Postipankin Unioninkadun tiloihin. Syksyn huutokauppa järjestettiin Hotelli Aurorassa, josta tuli yhdistyksen uusi kokous- ja huutokauppapaikka lähes kymmenen vuoden ajaksi.

Vuonna 1990 vahvistettiin yhdistyksen uudet huutokauppasäännöt. Saman vuoden maaliskuun huutokaupassa rikottiin suomalaisen metallirahan myyntihintaennätys, kun kahden markan raha vuodelta 1867 myytiin ennätyshintaan 182 000 markkaa. Keväällä yhdistys vieraili KOP:n juhlahuoneistossa Aleksanterinkadulla ja syksyllä Yrittäjän Fennian toimitiloissa Itä-Pasilassa.

Vuoden 1991 toimintaa leimasi yhdistyksen 20-vuotisjuhlallisuudet. Yhdistyksen kevätretki järjestettiin Tekniikan museoon Helsingissä ja syysretki puolestaan Kirkkonummella sijaitsevaan Hvitträsk-museoon.

Juhlavuoden kannalta tärkein tapahtuma oli Suomen Numismaatikkoliiton syyskokouksen isännöinti, minkä yhteydessä järjestettiin suuri 1300 kohteen huutokauppa. Kokousedustajat pääsivät myös tutustumaan SYP:n pankkimuseoon Aleksanterinkadulla.

Juhlavuoden näyttely järjestettiin Postipankin Fredrikinkadun konttorissa ja siinä oli esillä 14 numismaattista kokoelmaa. Näyttelyyn liittyen Postipankin "Oma Markka" -lehden numerossa 6/91 oli yhdistyksen hallituksen jäsenten haastattelu otsikolla "Ei ainoastaan rahasta".

Syksyllä 1992 yhdistys järjesti numismatiikan luentosarjan Itä-Vantaan Rekolan työväenopistossa. Syyskaudella yhdistyksen edustajat vierailivat Mannerheim-museossa ja Osuuspankkien Keskusliitossa, jossa tutustuttiin Osuuspankki-museoon. Yhdistys oli mukana myös Hotelli Aurorassa järjestetyssä ja suurelle yleisölle suunnatussa avoimessa raha- ja keräilytapahtumassa.

Keväällä 1993 yhdistys otti käyttöön kymmenen prosentin huutomaksun huutokauppoihinsa ja samalla yhdistys siirtyi käyttämään ATK-pohjaista huutokauppaohjelmaa. Vuonna 1994 vuosikokous ja huutokauppa järjestettiin Suomen Urheilumuseossa. Yhdistyksen edustajat osallistuivat vuoden aikana Virkailijoiden Kansanopistolla ja Ravintola Kirjalla pidettyihin keräilykirpputoritapahtumiin suorittaen niissä numismaattisia arviointeja ja jakaen muuta numismaattista informaatiota.

Vuoden 1996 vuosikokous ja huutokauppa järjestettiin Ravintola Kirjalla. Vuoden muut huutokaupat järjestettiin Hotelli Aurorassa ja Suomen Urheilumuseossa. Yhdistys osallistui omalla arviointi ja infopisteellä Ravintola Kirjalla ja Töölön Kisahallissa pidettyihin keräilykirpputoritapahtumiin.

Yhdistyksen 25-vuotisjuhlahuutokauppa pidettiin keväällä 1996 Hotelli Aurorassa ja siinä oli myynnissä yli tuhat kohdetta. Yhdistyksen kevätkokous järjestettiin Alkon Itämerentalon tiloissa, jossa kokouksen osallistujat saivat tutustua Alkon Myymälämuseoon.

Yhdistyksen juhlavuoden risteily, jossa pidettiin myös Suomen Numismaatikkoliiton syyskokous, järjestettiin syksyllä 1996 ja se suuntautui Tukholmaan. Risteilylle osallistui yli 50 numismaatikkoa ja heidän perheensä jäsentä. Tukholmassa tutustuttiin Wasa-laivaan ja Historiallisen museon kultakammioon.

Vuosituhannen vaihteesta alkaen yhdistys on järjestänyt kokouksensa ja huutokauppansa Suomen Filatelistiseuran kerhohuoneistossa Lönnrotinkadulla. Yhdistyksen 30-vuotisjuhlan kunniaksi teetätettiin oman puhelukortin, joka annettiin jokaiselle yhdistyksen jäsenmaksun maksaneelle jäsenelle.

Yhdistyksen 30-vuotisjuhlamatka, jonka yhteydessä pidettiin myös Suomen Numismaatikkoliiton syyskokous järjestettiin syksyllä 2001 ja se suuntautui Tallinnaan sekä Tarttoon. Matkalle osallistui yli 40 numismaatikkoa ja heidän perheensä jäsentä.

Tallinnassa tutustuttiin paikalliseen keräilykirpputoriin ja Tartossa kaupungin historialliseen keskustaan. Yhdistyksen juhlaillallinen järjestettiin paikallisessa ravintolassa ja juhlaesitelmän piti tohtori Ivar Leimus.

-

Vuosien 1971-2009 välillä yhdistys on järjestänyt yli 180 rahahuutokauppaa, joissa on myyty yli 40 000 numismaattista kohdetta. Yhdistyksen edustajat ovat tehneet yli 30 tutustumiskäyntiä eri museoihin tai vastaaviin numismaatikkoja kiinnostaviin kohteisiin.

Yhdistys on osallistunut kymmeniin eri keräilytapahtumiin ja se on ollut mukana yli 20:ssa raha- ja kunniamerkkiluettelon luettelon laadinnassa tai jakelussa. Yhdistyksen hallituksen jäsenet ovat suorittaneet myös tuhansia raha-arviointeja.

Helsingin numismaattisella yhdistyksellä on ollut edustaja Suomen Numismaatikkoliiton (perustettu 1970) hallituksessa yhteensä 20 vuoden ajan. Suomen Numismaatikkoliiton hopeinen ansiomitali on myönnetty kahdelle ja pronssinen ansiomitali yhdeksälle yhdistyksemme hallituksen aktiivijäselle.

Lassi Kaipainen

Viimeksi päivitetty 27.04.2009 16:48
 
Mainospalkki