ja_mageia

Suomalainen kunniamerkkikirjallisuus

SUOMALAINEN KUNNIAMERKKIKIRJALLISUUS

Suomalainen kunniamerkkikirjallisuus voidaan jakaa karkeasti kolmeen eri osa- alueeseen: virallisiin kunniamerkkiasetuksiin ja kirjoihin sekä oppaisiin, kunniamerkkitutkimuksiin ja - historiaan sekä kunniamerkkien keräilyoppaisiin. Näiden tyyppien raja on osin hyvin häilyvä ja sama kirja voidaan helposti sijoittaa useampaankin luokkaan ilman suurempia vaikeuksia. Olen kuitenkin suorittanut tässä artikkelissani tämän kolmijaon helpottaakseen lukijan työtä ja tämä luokittelu perustuu omaan, vuosien varrella näitä kirjoja lukiessani syntyneeseen mielikuvaan.

Vuonna 1999 ilmestyneessä C.E.Mulderin ja A.A.Purvesin   kunniamerkkibibliografiassa  on mainittu  25 suomalaista kunniamerkkikirjaa tai merkittävää kunniamerkkiartikkelia. Tämän jälkeen on kuitenkin ilmestynyt vielä joitain kunniamerkkikirjoja eli tällä hetkellä suomalaisten kunniamerkkikirjallisuus sisältänee jo yli 4= teosta jos noudatetaan hiukan väljempää tulkintaa kuin Mulderilla ja Purvesilla.

Suomalaisen kunniamerkkikirjallisuuden historia on yhtä vanha kuin Suomen oma kunniamerkkilaitos. Ensimmäiset painetut kunniamerkkitekstit olivat painettuja kunniamerkkiasetuksia, jotka painettiin heti sen jälkeen kun joku kunniamerkki/ritarikunta oli perustettu. Tämä sama tapa jatkuu vielä tänäkin päivänä eli kaikkien perustettavien uusien kunnia- ja ansiomerkkien säännöt painatetaan asetuskokoelmiin ja nykypäivänä se laitetaan myös nettiversioina kansalaisten nähtäviksi.  Suomen ensimmäinen kunniamerkkiasetus oli Suomen Senaatin päätös Vapaudenmitalien ja Vapaudenristien ritarimerkkien väliaikaisista säädöksistä, joka oli annettu Vaasassa 4. maaliskuuta 1918 ja painettu vähän myöhemmin Suomen asetuskokoelmassa.

Jo 1920-luvun lopulla puuhattiin kirjaa Vapaussotaan liittyvistä mitaleista ja merkeistä, mutta tämä hanke haudattiin nopeasti ilman sen suurempia tuloksia, vaikka tietoja eri mitaleista ja merkeistä etsittiin jopa lehti-ilmoituksilla. Vähän myöhemmin eli vuonna 1936 kun majuri Y. H. Hämeen - Anttila kirjoitti aina painokuntoon asti päätyneen käsikirjoituksen "Kunniamerkit ja Niiden käyttö virkapuvussa", joka olisi ollut lähes virallinen kunniamerkkien käyttöopas niillä palkituille henkilöille kuten armeijan kantahenkilökunnalle. Se miksi tätä painovalmista kirjaa ei julkaistu jo 1930-luvulla on hämärän peitossa, mutta Hämeen - Anttilan työ ei sinänsä mennyt kokonaan hukkaan vaan hän hyödynsi tätä käsikirjoitustaan myöhemmin 1940 - luvulla.

Ensimmäinen varsinainen suomalainen kunniamerkkikirja oli vuonna 1939 ilmestynyt Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan 20-vuotishistoriikki. Alpo Kontturin toimittama, Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunta 1919 - 1939 kirja sisälsi lyhyen ritarikunnan historiikin ja matrikkeliluettelon kaikista Ritarikunnan ritarimerkillä tai sitä korkeammalla kunniamerkeillä palkituista Suomen kansalaisista. Tämä nidottu kirja ilmestyi juuri talvisodan alla, mikä osaltaan pienensi sen myyntiä ja kirja on tällä hetkellä suhteellisen vaikeasti hankittavissa.

Talvisota ja sitä seurannut Vapaudenristin kunniamerkkien uudelleen käyttöönotto ja talvisodan muistomitalin perustaminen moninkertaisti kunniamerkeillä ja mitaleilla palkittujen suomalaisten määrän. Tämän lisäksi perustettiin useita epävirallisia talvisodan muistoristejä, joita voitiin kantaa vain eri asevelitilaisuuksissa. Jatkosodan puhkeaminen lisäsi vielä entisestään kunniamerkeillä ja mitaleilla palkittujen ihmisten määrää suuresti ja niiden käytöstä kaivattiin myös yhä enemmän tarkempaa tietoa, mikä ilmenee helposti vaikkapa Hakkapeliitta-lehden sodanaikaisia numeroita selaamalla. Tämän puutteen korjasi vuonna 1943 majuri Y. S. Hämeen - Anttila, kun hän julkaisi taskukokoisen nidotun kirjan "Kunniamerkit ja Niiden käyttö", joka oli nimensä mukaisesti käytännöllinen kunniamerkkien käyttöopas. Kirja saavutti suuren suosion kunniamerkeillä palkittujen sotilaiden ja siviilien keskuudessa.

Heti sodan jälkeen vuonna 1946 ilmestyi suomalaisen kunniamerkkikirjallisuuden kaikkein keskeisin teos eli vapaaherra Fabian Wreden kirjoittama Finlands Utmärkelsetecken, joka oli hyvin laaja, yli 600 sivua paksu sekä hyvin kattava teos suomalaisten kunniamerkkien historiasta ja niillä palkituista. Kirjassa esitellään kaikki suomalaiset ritarikunnat ja niiden merkit sekä muut ansiomerkit ja - mitalit. Wrede toimi ritarikuntien kanslerina, mikä mahdollisti hänelle laajan alkuperäisen lähdeaineiston käytön kirjaa tehtäessä ja tästä syystä Wreden kirja sisältää paljon sellaista tietoa, mitä ei löydy muista suomalaista kunniamerkkikirjoista. Kirjan ainoa ongelma oli sen ruotsinkielisyys, mikä osittain esti tämän erinomaisen kirjan leviämisen laajemmille lukijapiireille. Tätä seikkaa kuvaa hyvin se että kirjan viimeiset myymättömät kappaleet myytiin Akateemisen kirjakaupan alennusmyynnissä vasta 1970-luvun alkupuolella!  Vuonna 1943 ilmestyi myös ensimmäinen kirja Mannerheim-ristin ritareista. Siinä on esitelty lyhyesti  Mannerheim-ristillä palkittuja sotilaita. Tämä nidottu kirja on toiminut esikuvana monille muille Mannerheim-risti - aiheisille kirjoille.  Kirjaa oli tarkoitus painattaa useampia osia, mutta sotavuosien poikkeusoloissa tämä I painos ei koskaan saanut jatkoa.

Toisen Mannerheim-risti aiheisen kirjan koosti itsekin Mannerheim-ristillä palkittu kenraaliluutnantti evp. Aksel Airo vuonna 1952. Kirjassa esiteltiin kaikki Mannerheim-ristin ritarit ja heille annettujen ristien myöntöperusteet.  Sotainvalidien veljesliitto elvytti 1950-luvun puolivälissä talvisodan muistoristien jakelun ja samaan aikaan alettiin valmistaa myös jatkosotien eri joukko-osastojen muistoristejä.  Lähinnä sodissa 1939 - 1945 kunniamerkeillä ja mitaleilla palkittuja sekä muistoristejä hankkivia varten tehtiin Lauri Jäntin ja Krister Karnilan kirjoittama Kunniamerkkiaapinen, joka oli nimensä mukaisesti kunniamerkkien oikeata käyttöä korostava pienikokoinen opaskirja.  Kummatkin herrat olivat mukana sotainvalidien veljesliiton muistoristitoimikunnassa. Tästä kirjasta tehtiin täydennetty versio vuonna 1983 nimellä Uusi kunniamerkkiopas ja siitä tehtiin seuraavana myös ruotsinkielinen painos nimellä Nya Ordenshandboken.  Tämän kirjan pohjalta syntyi vuonna1991 Christer Karnilan teos Kunniamerkit ja niiden käyttö " ja kirjan toinen painos "Kunniamerkit" vuonna 1994.  Näiden kaikkien kirjojen rakenne on lähes identtinen, niissä esitellään lyhyesti suomalaiset kunniamerkit ja niiden oikea käyttö. Eri painokset eroavat lähinnä niiltä osin, kun kirjan asiasisältöä on päivitetty uusien kunnia ja ansiomerkkien osalta ja samalla niiden kuvitusta laajennettu ja paranneltu.  Näitä kirjoja on suhteellisen helppo löytää divareista, jos sellaista ei jo sattumalta löydy hyllystä.

Tunnettu jännityskirjailija Mauri Sariola kirjoitti 1960-luvun lopulla kaksi hyvin suosittua kirjaa Mannerheim-ristin ritareista "Marskin ritarit" vuonna 1968 ja sen jatko-osa "Näin tekivät ritarit" seuraavana vuonna.  Kirjat sisälsivät lyhyitä mutta Sariolan tapaan hyvin iskeviä esittelyjä eräistä Mannerheim ristin ritareista ja Mannerheim-risteihin liittyneestä urheudesta sekä myös  muusta ritarien palkitsemisen jälkeisestä elämästä.  Vuonna 1969 debytoi kunniamerkkikirjailijana ulkoasiainneuvos Klaus Castren, josta kehittyi myöhemmin yksi kaikkein tuottoisimmista suomalaisista kunniamerkkikirjailijoistamme. Hänen ensimmäinen teoksensa oli "Korkeimpien suomalaisten kunniamerkkien haltijat 1918 - 1968", jossa esiteltiin teoksen nimen mukaisesti kaikki kotimaiset henkilöt, jotka oli palkittu suomalaisten ritarikuntien I luokan komentajamerkillä tai Vapaudenristin Ritarikunnan I luokan ristillä ja rintatähdellä tai niitä korkeammilla kunniamerkkiluokilla.  Palkitut on lueteltu kunniamerkkiluokkien mukaan ja niissä on mukana myös merkkien myöntöpäivämäärät.

Klaus Castrenin seuraava kirja ilmestyi vuonna 1975. Se ranskankielinen yleisesittely Suomen ritarikunnista "Les Ordrdes de Nation Finlande", joka painettiin ulkoministeriön tilaamana. Se oli lähinnä tarkoitettu ulkomaalaisille diplomaateille oppaaksi suomalaisista ritarikunnista ja näiden merkkien oikeasta kantamisesta, Castren jatkoi vuonna 1969 alkanutta kunniamerkeillä palkittujen matrikkelien julkaisemista. Vuonna1992 ilmestyi "Sodan ajan ansiosta", joka oli 80-sivuinen, nidottu kirja vapaudenristin I luokalla, Mannerheim ristillä ja Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan komentajan ristillä miekkojen kera palkituista henkilöistä. Castren kirjoitti tämän jälkeen useita pienkustanteita, kunniamerkkiaiheisia painotuotteita, Niistä kenties tärkein oli vuonna 1994 painettu "Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurristi ketjujen kera haltijat 1919 - 1994,  joka oli ensimmäinen Suomen korkeimmalla kunniamerkillä palkittujenpainettuluettelo. Muista Castrenin kirjoista voidaan mainita ainakin vuonna 1999 ilmestynyt kirjanen Vapaudenristin II luokalla vuonna 1918 palkituista suomalaisista.

Vuoden 1918 merkeistä ja mitaleista ei ollut ilmestynyt yleisteosta ennen vuotta 1985, kunnes tunnettu keräilijä ja vapaussotaperinteen tutkija Tapio Saarni julkaisi Vapaussoturien huoltosäätiön tuella uraauurtavan teoksen "Suomen Vapaussota 1918 - Merkit ja tunnukset".  Tämä kirja lisäsi huomattavasti kiinnostusta vapaussodan merkkeihin ja niiden keräilyyn.  Seuraavaan vapaussodan merkkejä käsittelevän kirjan ilmestymiseen kului yli 15 vuotta, kunnes vuonna 2001 ilmestyi Jukka I. Mattilan vuosia kestäneen mittavan arkistotutkimustyön tuloksena syntynyt " Vapaussodan muistomitalit". Tämä näyttävästi kuvitettu teos on yksi kaikkien aikojen parhaista kunniamerkkikirjoista.  Kaksi edellä mainittua teosta käsitteli vain vapaussodan/sisällissodan valkoista puolta ja sen merkkejä.  Samana vuonna, kun Mattilan kirja ilmestyi, ilmestyi myös sodan punaisen puolen merkeistä Jussi-Pekka Alanderin kirja "punakaartin merkit, tunnukset ja varainkeräysmerkit". Se oli hyvin perusteellinen ja selkeästi laadittu esitys sodan punaisen osapuolen merkeistä, joista ei ollut paljoa painettua tietoa ennen Alanderin kirjan ilmestymistä.

Kunniamerkkien käyttö alkoi elpyä 1990-luvun alussa, osin muuttuneen poliittisen ilmapiirin takia. Vuonna 1994 ilmestyi kunniamerkkiasiantuntija Juha E. Tetrin "Kunniamerkkikirja", joka oli A 4 kokoinen näyttävä opas kunniamerkkien käyttäjille ja niistä muuten kiinnostuneille. Kirjassa oli paljon uutta tietoa sellaisista kunnia- ja ansiomerkeistä, joita ei oltu juurikaan esitelty kirjallisuudessa ennen tätä kirjaa.  Kirjasta on tehty 3 eri painosta (1998 ja 2004), joista kahdessa jälkimmäisessä on esitelty Marsalkka Mannerheimin kunniamerkit näyttävin värikuvin.  Kirjoissa on myös mukana rautaisannos ritarikuntien historiasta ja luettelo tärkeimmistä ritarikunnista. Myös lähialueiden kunniamerkkijärjestelmät esitellään näissä kirjoissa.

Ensimmäinen kirja suojeluskuntajärjestön merkeistä ilmestyi vasta vuonna 1995, kun Lassi Kaipaisen kirjoittama "Vapaa Suomi- suojeluskunta ja lotta - merkit kertovat". Kirja perustui pitkään tutkimustyöhön ja siinä oli liitteenä ensimmäisen kerran julkaistu (osittainen) luettelo suojeluskunta ja Lotta Svärd - järjestöjen ansioristillä palkituista henkilöistä.

Ensimmäinen laajempi Mannerheim-ristin ritareja käsittelevä kirja oli itsekin Mannerheim-ristillä palkitun eversti Joppe Karhusen "Taistelujen miehet" vuodelta 1972, jossa esiteltiin kaikki Mannerheim-ristin ritarit ja heidän tärkeimmät elämänvaiheensa.  Karhusen kirja on toiminut esikuvana monille muille tämän jälkeen ilmestyneille Mannerheim-ristin ritareja esitteleville kirjoille, joista mainitsen tässä vain kaksi esimerkkiä.  Juhani Aromäen toimittaman Mannerheimin ritarit 1941 - 1945" vuodelta 1985 , jossa oli  mukana jo hieman enemmän lisätietoja palkituista verrattuna  esim. Karhusen teokseen. Mukana oli myös ensimmäisen kerran painettuna 480 talvisodan ritariehdokkaan luettelo sekä jatkosodan aikana yli 100 hylätyn ritariehdokkaan luettelo. Lisäksi mukana oli mielenkiintoisia taulukoita ristien jakautumisesta eri joukko-osastojen välillä. Vielä tätäkin laajempi teos oli Ilmari Hurmerinnan ja Jukka Viitasen toimittama "Suomen Puolesta - Mannerheim ristin ritarit 1941 - 1945, joka ilmestyi 1994.  Hurmerinta oli kirjoittanut jo muutamia vuosia aikaisemmin matrikkelin Mannerheim - ristinritareista, mutta se ei ollut julkisessa myynnissä.  Hurmerinnan ja Viitasen kirja noudatteli pitkälti Aromäen kirjan rakennetta, mutta se oli esikuvaansa laajempi ja sisälsi vielä enemmän lukijoita kiinnostavia matrikkelitietoja ja osin ennen julkaisemattomia tilastotietoja.  Mannerheim-ristin ritareista on painettu vuosien varrella useita kirjoja, mutta niiden tarkempi esittely ei tässä lyhyessä esittelyssä ole mahdollista.

Suomessa on ilmestynyt vain yksi virallinen ja laajempi ritarikuntahistoria ja se oli toimituskunnan toimittama Vapaudenristin ritarikunta vuodelta 1997.  Tässä laajassa kirjassa esitellään Vapaudenristin kunniamerkkien ja ritarikunnan vaiheet vuosien 1918 - 1997 välillä. Teos on näyttävästi kuvitettu ja se sisältää paljon kiinnostavaa ja osin hyvinkin yksityiskohtaista tietoa, tästä maamme ensimmäisestä ritarikunnasta ja sen kunniamerkeillä palkituista henkilöistä. On valitettavaa, että vastaavaa teosta ei ole tehty Suomen Valkoisen Ruusun taikka Leijonan ritarikunnista.

Kunniamerkkikirjoihin voidaan liittää myös vuonna 2009 ilmestynyt ja arvostetun toimituskunnan koostama "Valtio palkitsee", jossa esitellään myös muita valtion palkitsemistapoja kuin pelkästään kunnia- ja ansiomerkit. Kirja sisältää paljon tietoa, mutta suurin osa siitä löytyy jo aikaisemmin ilmestyneistä kunniamerkkikirjoista.

Kunniamerkkikauppias ja -tutkija Jani Tiainen kirjoitti vuonna 2010 ensimmäinen varsinaisen keräilijöille tarkoitetun kunniamerkkikirjan " Suomen kunniamerkit - The Orders, Decorations of Finland". Tämä laaja teos sisältää hyvin paljon sellaista tietoa, mitä ei ole julkaistu aikaisemmissa Kunniamerkkikirjoissa ja se on myös upeasti kuvitettu. Keräilijöille on vuosien varrella ilmestynyt muutamia hinnastoja, joista voidaan mainita Petteri Leinon kirjoittama  "Kunniamerkkikeräilijän opas", joka sisältää nimensä mukaan ohjeita siitä kuinka kerätä kunniamerkkejä.

Lassi Kaipainen

 

 

  • Narrow screen resolution
  • Wide screen resolution
  • Decrease font size
  • Default font size
  • Increase font size
Home Yhdistys Historia
Historia PDF Print E-mail

Numismaattisella järjestötoiminnalla on Suomessa jo 90 vuoden perinteet; maamme ensimmäinen numismaattinen yhdistys perustettiin vuonna 1914. Alueellisia numismaattisia yhdistyksiä alkoi syntyä ympäri maata 1950-luvulla.

Helsingin Numismaattisen Yhdistyksen perustamista alettiin puuhata syksyllä 1970. Keväällä 1971 yhdistykselle laadittiin säännöt ja sen perustamisesta tehtiin ilmoitus yhdistysrekisteriin toukokuussa 1971. Yhdistyksen säännöt vahvistettiin virallisesti 6. elokuuta 1971.

 

Yhdistyksen ensimmäinen virallinen kokous pidettiin 24. elokuuta 1971. Samassa kokouksessa vahvistettiin yhdistyksen huutokauppasäännöt ja jäsenmaksun suuruus: kymmenen markkaa. Yhdistyksen toiminta-aatteesta mainittiin syyskuussa 1971 laaditussa yhdistyksen ensimmäisessä jäsenkirjeessä seuraavaa:

"yhdistyksen tarkoituksena on järjestää huutokauppatilaisuuksia jäsenilleen kerran kuukaudessa ja sen lisäksi muutaman kerran vuodessa esitelmätilaisuuksia ja erillisiä vaihtotilaisuuksia".

Yhdistyksen ensimmäinen julkinen kokous pidettiin Helsingin Taidehallissa 7. syyskuuta vuonna 1971. Kokouksen ohjelmassa oli yhdistyksen perustamisvaiheiden ja toimintalinjojen esittely, jonka jälkeen seurasi pienoishuutokauppa. Vuoden loppuun mennessä yhdistykseen oli liittynyt yhteensä jo noin sata jäsentä.

Vuoden 1972 kuluessa yhdistyksen toiminta alkoi vakiintua ja jäsenmäärä kasvoi tasaisesti. Yhdistys päätti anoa Suomen Numismaatikkoliiton jäsenyyttä, joka hyväksyttiin Suomen Numismaatikkoliiton syyskokouksessa Lahdessa 28. lokakuuta 1972. Yhdistys on toiminut Suomen Numismaatikkoliiton syyskokouksien isäntänä vuosina 1991, 1996, 2001 ja 2006.

Syksyllä 1972 päätettiin aloittaa myös yhteistyö Suomen Postimerkkeily Oy:n kanssa Suomen raha- ja seteliluettelon julkaisemiseksi. Tämä yhteistyö jatkui aina vuoteen 1993 saakka. Näiden vuosien aikana valmistui yhteensä parikymmentä Suomen rahojen luetteloa, joita jaettiin ilmaiseksi yhdistyksen jäsenille.

Seuraavina vuosina yhdistyksen toiminta jatkui vakiintuneita latuja. Kokouspaikkoina toimivat Hotelli Helsinki ja Suomen Taiteilija-seuran tila Ainonkadulla. Uuden huutokaupanhoitajan myötä yhdistyksen huutokauppatoiminta vilkastui vuodesta 1974 alkaen ja samalla myös yhdistyksen taloudellinen tilanne parani.

Vuonna 1975 yhdistys järjesti Helsingin ensimmäiset rahamessut, jotka saivat erittäin hyvän vastaanoton. Messuilla oli näytteillä erilaista numismaattista esineistöä primitiivisistä maksuvälineistä kunniamerkkeihin. Rahamessujen kunniaksi valmistettiin myös "plootu" ja hopeinen muistoplaketti.

Nämä ensimmäiset rahamessut toimivat esikuvana niille lukuisille muille vastaavanlaisille messu- ja keräilytapahtumille, joita monet muut numismaattiset yhdistykset ovat järjestäneet vuosien varrella.

Yhdistys järjesti joulukuussa 1977 Jugendsalissa numismaattisen kilpailunäyttelyn, johon osallistui 17 näytteilleasettajaa. Näyttely sai hyvän vastaanoton yleisöltä ja se huomioitiin myös päivälehdissä.

Yhdistyksen kokoukset siirrettiin vuoden 1977 aikana Kafe Matildaan Linnakoskenkadulle, joka toimi yhdistyksen kokouspaikkana aina 1990-luvun alkuun saakka. Keväällä 1978 yhdistys hankki myös oman poletin, jota valmistettiin 200 kappaletta. Jäsenet saivat lunastaa poletin viiden markan hintaan.

Yhdistyksen huutokauppatoiminnassa oli samoihin aikoihin myös vaikeuksia, koska "vain harvat yhdistyksen jäsenet jättävät kohteita huutokauppoihimme". Vuonna 1981 järjestettiin yhdistyksen 10-vuotisrahamessut ja suurhuutokauppa Hotelli Presidentissä. Syksyinen sadesää verotti tapahtuman ja huutokaupan osallistujamäärää, joten tapahtumasta koitui yhdistykselle tappioita.

1980-luvun alkupuolella yhdistyksen toiminta jatkoi vakiintuneita muotojaan ja rahahuutokauppoja järjestettiin Kafe Matildassa, Katajanokan Kasinolla ja ravintola Vanhalla Polilla.

Syksyllä 1986 järjestettiin yhdistyksen 15-vuotisjuhlanäyttely Galeria Hagelstamin tiloissa. Näyttelyyn osallistui 12 näytteilleasettajaa ja siihen tutustui yli tuhat vierasta.Näyttely sai paljon huomiota sanomalehdissä. Marraskuussa järjestettiin epävirallinen 15-vuotisjuhlaristeily Tukholmaan.

Vuonna 1987 hallitus vahvisti kultaisen jäsenmerkin (ansiomerkin) jakosäännöt. Merkki voitiin myöntää yhdistyksen ansioituneelle jäsenelle tai lahjoittajalle. Yhdistyksen kultaista jäsenmerkkiä valmistettiin kymmenen kappaletta. Marraskuussa 1987 yhdistys teki vierailun Suomen Pankin uuteen setelinäyttelyyn. Vuoden 1987 suurhuutokaupat järjestettiin Taiteilijakoti Lallukassa.

Vuonna 1988 yhdistys osallistui kahdella näyttelyllä jugendsalissa pidettyyn "Helsinki pääkaupunkina 175-vuotta" -näyttelyyn. Vuoden 1988 jälkeen yhdistyksen hallituksen kokoonpanossa ei tapahtunut muutoksia lähes kymmeneen vuoteen.

Vuoden 1989 alussa yhdistys lahjoitti MTV:n "Huuda pois" -ohjelmaan Mannerheim-reliefin. Vuonna 1989 yhdistyksen edustajat tutustuivat SKOP:in Säästöpankkimuseoon Espoon Matinkylässä ja Suomen Urheilumuseoon Helsingissä. Kevään ja syksyn suurhuutokaupat pidettiin Lallukan taidekodissa.

Vuonna 1989 yhdistys suoritti tutustumis- ja huutokauppa vierailun Postipankin Unioninkadun tiloihin. Syksyn huutokauppa järjestettiin Hotelli Aurorassa, josta tuli yhdistyksen uusi kokous- ja huutokauppapaikka lähes kymmenen vuoden ajaksi.

Vuonna 1990 vahvistettiin yhdistyksen uudet huutokauppasäännöt. Saman vuoden maaliskuun huutokaupassa rikottiin suomalaisen metallirahan myyntihintaennätys, kun kahden markan raha vuodelta 1867 myytiin ennätyshintaan 182 000 markkaa. Keväällä yhdistys vieraili KOP:n juhlahuoneistossa Aleksanterinkadulla ja syksyllä Yrittäjän Fennian toimitiloissa Itä-Pasilassa.

Vuoden 1991 toimintaa leimasi yhdistyksen 20-vuotisjuhlallisuudet. Yhdistyksen kevätretki järjestettiin Tekniikan museoon Helsingissä ja syysretki puolestaan Kirkkonummella sijaitsevaan Hvitträsk-museoon.

Juhlavuoden kannalta tärkein tapahtuma oli Suomen Numismaatikkoliiton syyskokouksen isännöinti, minkä yhteydessä järjestettiin suuri 1300 kohteen huutokauppa. Kokousedustajat pääsivät myös tutustumaan SYP:n pankkimuseoon Aleksanterinkadulla.

Juhlavuoden näyttely järjestettiin Postipankin Fredrikinkadun konttorissa ja siinä oli esillä 14 numismaattista kokoelmaa. Näyttelyyn liittyen Postipankin "Oma Markka" -lehden numerossa 6/91 oli yhdistyksen hallituksen jäsenten haastattelu otsikolla "Ei ainoastaan rahasta".

Syksyllä 1992 yhdistys järjesti numismatiikan luentosarjan Itä-Vantaan Rekolan työväenopistossa. Syyskaudella yhdistyksen edustajat vierailivat Mannerheim-museossa ja Osuuspankkien Keskusliitossa, jossa tutustuttiin Osuuspankki-museoon. Yhdistys oli mukana myös Hotelli Aurorassa järjestetyssä ja suurelle yleisölle suunnatussa avoimessa raha- ja keräilytapahtumassa.

Keväällä 1993 yhdistys otti käyttöön kymmenen prosentin huutomaksun huutokauppoihinsa ja samalla yhdistys siirtyi käyttämään ATK-pohjaista huutokauppaohjelmaa. Vuonna 1994 vuosikokous ja huutokauppa järjestettiin Suomen Urheilumuseossa. Yhdistyksen edustajat osallistuivat vuoden aikana Virkailijoiden Kansanopistolla ja Ravintola Kirjalla pidettyihin keräilykirpputoritapahtumiin suorittaen niissä numismaattisia arviointeja ja jakaen muuta numismaattista informaatiota.

Vuoden 1996 vuosikokous ja huutokauppa järjestettiin Ravintola Kirjalla. Vuoden muut huutokaupat järjestettiin Hotelli Aurorassa ja Suomen Urheilumuseossa. Yhdistys osallistui omalla arviointi ja infopisteellä Ravintola Kirjalla ja Töölön Kisahallissa pidettyihin keräilykirpputoritapahtumiin.

Yhdistyksen 25-vuotisjuhlahuutokauppa pidettiin keväällä 1996 Hotelli Aurorassa ja siinä oli myynnissä yli tuhat kohdetta. Yhdistyksen kevätkokous järjestettiin Alkon Itämerentalon tiloissa, jossa kokouksen osallistujat saivat tutustua Alkon Myymälämuseoon.

Yhdistyksen juhlavuoden risteily, jossa pidettiin myös Suomen Numismaatikkoliiton syyskokous, järjestettiin syksyllä 1996 ja se suuntautui Tukholmaan. Risteilylle osallistui yli 50 numismaatikkoa ja heidän perheensä jäsentä. Tukholmassa tutustuttiin Wasa-laivaan ja Historiallisen museon kultakammioon.

Vuosituhannen vaihteesta alkaen yhdistys on järjestänyt kokouksensa ja huutokauppansa Suomen Filatelistiseuran kerhohuoneistossa Lönnrotinkadulla. Yhdistyksen 30-vuotisjuhlan kunniaksi teetätettiin oman puhelukortin, joka annettiin jokaiselle yhdistyksen jäsenmaksun maksaneelle jäsenelle.

Yhdistyksen 30-vuotisjuhlamatka, jonka yhteydessä pidettiin myös Suomen Numismaatikkoliiton syyskokous järjestettiin syksyllä 2001 ja se suuntautui Tallinnaan sekä Tarttoon. Matkalle osallistui yli 40 numismaatikkoa ja heidän perheensä jäsentä.

Tallinnassa tutustuttiin paikalliseen keräilykirpputoriin ja Tartossa kaupungin historialliseen keskustaan. Yhdistyksen juhlaillallinen järjestettiin paikallisessa ravintolassa ja juhlaesitelmän piti tohtori Ivar Leimus.

-

Vuosien 1971-2009 välillä yhdistys on järjestänyt yli 180 rahahuutokauppaa, joissa on myyty yli 40 000 numismaattista kohdetta. Yhdistyksen edustajat ovat tehneet yli 30 tutustumiskäyntiä eri museoihin tai vastaaviin numismaatikkoja kiinnostaviin kohteisiin.

Yhdistys on osallistunut kymmeniin eri keräilytapahtumiin ja se on ollut mukana yli 20:ssa raha- ja kunniamerkkiluettelon luettelon laadinnassa tai jakelussa. Yhdistyksen hallituksen jäsenet ovat suorittaneet myös tuhansia raha-arviointeja.

Helsingin numismaattisella yhdistyksellä on ollut edustaja Suomen Numismaatikkoliiton (perustettu 1970) hallituksessa yhteensä 20 vuoden ajan. Suomen Numismaatikkoliiton hopeinen ansiomitali on myönnetty kahdelle ja pronssinen ansiomitali yhdeksälle yhdistyksemme hallituksen aktiivijäselle.

Lassi Kaipainen

Last Updated on Monday, 27 April 2009 16:48
 
Banner