ja_mageia

Suomalainen kunniamerkkikirjallisuus

SUOMALAINEN KUNNIAMERKKIKIRJALLISUUS

Suomalainen kunniamerkkikirjallisuus voidaan jakaa karkeasti kolmeen eri osa- alueeseen: virallisiin kunniamerkkiasetuksiin ja kirjoihin sekä oppaisiin, kunniamerkkitutkimuksiin ja - historiaan sekä kunniamerkkien keräilyoppaisiin. Näiden tyyppien raja on osin hyvin häilyvä ja sama kirja voidaan helposti sijoittaa useampaankin luokkaan ilman suurempia vaikeuksia. Olen kuitenkin suorittanut tässä artikkelissani tämän kolmijaon helpottaakseen lukijan työtä ja tämä luokittelu perustuu omaan, vuosien varrella näitä kirjoja lukiessani syntyneeseen mielikuvaan.

Vuonna 1999 ilmestyneessä C.E.Mulderin ja A.A.Purvesin kunniamerkkibibliografiassa on mainittu 25 suomalaista kunniamerkkikirjaa tai merkittävää kunniamerkkiartikkelia. Tämän jälkeen on kuitenkin ilmestynyt vielä joitain kunniamerkkikirjoja eli tällä hetkellä suomalaisten kunniamerkkikirjallisuus sisältänee jo yli 4= teosta jos noudatetaan hiukan väljempää tulkintaa kuin Mulderilla ja Purvesilla.

Suomalaisen kunniamerkkikirjallisuuden historia on yhtä vanha kuin Suomen oma kunniamerkkilaitos. Ensimmäiset painetut kunniamerkkitekstit olivat painettuja kunniamerkkiasetuksia, jotka painettiin heti sen jälkeen kun joku kunniamerkki/ritarikunta oli perustettu. Tämä sama tapa jatkuu vielä tänäkin päivänä eli kaikkien perustettavien uusien kunnia- ja ansiomerkkien säännöt painatetaan asetuskokoelmiin ja nykypäivänä se laitetaan myös nettiversioina kansalaisten nähtäviksi. Suomen ensimmäinen kunniamerkkiasetus oli Suomen Senaatin päätös Vapaudenmitalien ja Vapaudenristien ritarimerkkien väliaikaisista säädöksistä, joka oli annettu Vaasassa 4. maaliskuuta 1918 ja painettu vähän myöhemmin Suomen asetuskokoelmassa.

Jo 1920-luvun lopulla puuhattiin kirjaa Vapaussotaan liittyvistä mitaleista ja merkeistä, mutta tämä hanke haudattiin nopeasti ilman sen suurempia tuloksia, vaikka tietoja eri mitaleista ja merkeistä etsittiin jopa lehti-ilmoituksilla. Vähän myöhemmin eli vuonna 1936 kun majuri Y. H. Hämeen - Anttila kirjoitti aina painokuntoon asti päätyneen käsikirjoituksen "Kunniamerkit ja Niiden käyttö virkapuvussa", joka olisi ollut lähes virallinen kunniamerkkien käyttöopas niillä palkituille henkilöille kuten armeijan kantahenkilökunnalle. Se miksi tätä painovalmista kirjaa ei julkaistu jo 1930-luvulla on hämärän peitossa, mutta Hämeen - Anttilan työ ei sinänsä mennyt kokonaan hukkaan vaan hän hyödynsi tätä käsikirjoitustaan myöhemmin 1940 - luvulla.

Ensimmäinen varsinainen suomalainen kunniamerkkikirja oli vuonna 1939 ilmestynyt Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan 20-vuotishistoriikki. Alpo Kontturin toimittama, Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunta 1919 - 1939 kirja sisälsi lyhyen ritarikunnan historiikin ja matrikkeliluettelon kaikista Ritarikunnan ritarimerkillä tai sitä korkeammalla kunniamerkeillä palkituista Suomen kansalaisista. Tämä nidottu kirja ilmestyi juuri talvisodan alla, mikä osaltaan pienensi sen myyntiä ja kirja on tällä hetkellä suhteellisen vaikeasti hankittavissa.

Talvisota ja sitä seurannut Vapaudenristin kunniamerkkien uudelleen käyttöönotto ja talvisodan muistomitalin perustaminen moninkertaisti kunniamerkeillä ja mitaleilla palkittujen suomalaisten määrän. Tämän lisäksi perustettiin useita epävirallisia talvisodan muistoristejä, joita voitiin kantaa vain eri asevelitilaisuuksissa. Jatkosodan puhkeaminen lisäsi vielä entisestään kunniamerkeillä ja mitaleilla palkittujen ihmisten määrää suuresti ja niiden käytöstä kaivattiin myös yhä enemmän tarkempaa tietoa, mikä ilmenee helposti vaikkapa Hakkapeliitta-lehden sodanaikaisia numeroita selaamalla. Tämän puutteen korjasi vuonna 1943 majuri Y. S. Hämeen - Anttila, kun hän julkaisi taskukokoisen nidotun kirjan "Kunniamerkit ja Niiden käyttö", joka oli nimensä mukaisesti käytännöllinen kunniamerkkien käyttöopas. Kirja saavutti suuren suosion kunniamerkeillä palkittujen sotilaiden ja siviilien keskuudessa.

Heti sodan jälkeen vuonna 1946 ilmestyi suomalaisen kunniamerkkikirjallisuuden kaikkein keskeisin teos eli vapaaherra Fabian Wreden kirjoittama Finlands Utmärkelsetecken, joka oli hyvin laaja, yli 600 sivua paksu sekä hyvin kattava teos suomalaisten kunniamerkkien historiasta ja niillä palkituista. Kirjassa esitellään kaikki suomalaiset ritarikunnat ja niiden merkit sekä muut ansiomerkit ja - mitalit. Wrede toimi ritarikuntien kanslerina, mikä mahdollisti hänelle laajan alkuperäisen lähdeaineiston käytön kirjaa tehtäessä ja tästä syystä Wreden kirja sisältää paljon sellaista tietoa, mitä ei löydy muista suomalaista kunniamerkkikirjoista. Kirjan ainoa ongelma oli sen ruotsinkielisyys, mikä osittain esti tämän erinomaisen kirjan leviämisen laajemmille lukijapiireille. Tätä seikkaa kuvaa hyvin se että kirjan viimeiset myymättömät kappaleet myytiin Akateemisen kirjakaupan alennusmyynnissä vasta 1970-luvun alkupuolella! Vuonna 1943 ilmestyi myös ensimmäinen kirja Mannerheim-ristin ritareista. Siinä on esitelty lyhyesti Mannerheim-ristillä palkittuja sotilaita. Tämä nidottu kirja on toiminut esikuvana monille muille Mannerheim-risti - aiheisille kirjoille. Kirjaa oli tarkoitus painattaa useampia osia, mutta sotavuosien poikkeusoloissa tämä I painos ei koskaan saanut jatkoa.

Toisen Mannerheim-risti aiheisen kirjan koosti itsekin Mannerheim-ristillä palkittu kenraaliluutnantti evp. Aksel Airo vuonna 1952. Kirjassa esiteltiin kaikki Mannerheim-ristin ritarit ja heille annettujen ristien myöntöperusteet. Sotainvalidien veljesliitto elvytti 1950-luvun puolivälissä talvisodan muistoristien jakelun ja samaan aikaan alettiin valmistaa myös jatkosotien eri joukko-osastojen muistoristejä. Lähinnä sodissa 1939 - 1945 kunniamerkeillä ja mitaleilla palkittuja sekä muistoristejä hankkivia varten tehtiin Lauri Jäntin ja Krister Karnilan kirjoittama Kunniamerkkiaapinen, joka oli nimensä mukaisesti kunniamerkkien oikeata käyttöä korostava pienikokoinen opaskirja. Kummatkin herrat olivat mukana sotainvalidien veljesliiton muistoristitoimikunnassa. Tästä kirjasta tehtiin täydennetty versio vuonna 1983 nimellä Uusi kunniamerkkiopas ja siitä tehtiin seuraavana myös ruotsinkielinen painos nimellä Nya Ordenshandboken. Tämän kirjan pohjalta syntyi vuonna1991 Christer Karnilan teos Kunniamerkit ja niiden käyttö " ja kirjan toinen painos "Kunniamerkit" vuonna 1994. Näiden kaikkien kirjojen rakenne on lähes identtinen, niissä esitellään lyhyesti suomalaiset kunniamerkit ja niiden oikea käyttö. Eri painokset eroavat lähinnä niiltä osin, kun kirjan asiasisältöä on päivitetty uusien kunnia ja ansiomerkkien osalta ja samalla niiden kuvitusta laajennettu ja paranneltu. Näitä kirjoja on suhteellisen helppo löytää divareista, jos sellaista ei jo sattumalta löydy hyllystä.

Tunnettu jännityskirjailija Mauri Sariola kirjoitti 1960-luvun lopulla kaksi hyvin suosittua kirjaa Mannerheim-ristin ritareista "Marskin ritarit" vuonna 1968 ja sen jatko-osa "Näin tekivät ritarit" seuraavana vuonna. Kirjat sisälsivät lyhyitä mutta Sariolan tapaan hyvin iskeviä esittelyjä eräistä Mannerheim ristin ritareista ja Mannerheim-risteihin liittyneestä urheudesta sekä myös muusta ritarien palkitsemisen jälkeisestä elämästä. Vuonna 1969 debytoi kunniamerkkikirjailijana ulkoasiainneuvos Klaus Castren, josta kehittyi myöhemmin yksi kaikkein tuottoisimmista suomalaisista kunniamerkkikirjailijoistamme. Hänen ensimmäinen teoksensa oli "Korkeimpien suomalaisten kunniamerkkien haltijat 1918 - 1968", jossa esiteltiin teoksen nimen mukaisesti kaikki kotimaiset henkilöt, jotka oli palkittu suomalaisten ritarikuntien I luokan komentajamerkillä tai Vapaudenristin Ritarikunnan I luokan ristillä ja rintatähdellä tai niitä korkeammilla kunniamerkkiluokilla. Palkitut on lueteltu kunniamerkkiluokkien mukaan ja niissä on mukana myös merkkien myöntöpäivämäärät.

Klaus Castrenin seuraava kirja ilmestyi vuonna 1975. Se ranskankielinen yleisesittely Suomen ritarikunnista "Les Ordrdes de Nation Finlande", joka painettiin ulkoministeriön tilaamana. Se oli lähinnä tarkoitettu ulkomaalaisille diplomaateille oppaaksi suomalaisista ritarikunnista ja näiden merkkien oikeasta kantamisesta, Castren jatkoi vuonna 1969 alkanutta kunniamerkeillä palkittujen matrikkelien julkaisemista. Vuonna1992 ilmestyi "Sodan ajan ansiosta", joka oli 80-sivuinen, nidottu kirja vapaudenristin I luokalla, Mannerheim ristillä ja Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan komentajan ristillä miekkojen kera palkituista henkilöistä. Castren kirjoitti tämän jälkeen useita pienkustanteita, kunniamerkkiaiheisia painotuotteita, Niistä kenties tärkein oli vuonna 1994 painettu "Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurristi ketjujen kera haltijat 1919 - 1994, joka oli ensimmäinen Suomen korkeimmalla kunniamerkillä palkittujenpainettuluettelo. Muista Castrenin kirjoista voidaan mainita ainakin vuonna 1999 ilmestynyt kirjanen Vapaudenristin II luokalla vuonna 1918 palkituista suomalaisista.

Vuoden 1918 merkeistä ja mitaleista ei ollut ilmestynyt yleisteosta ennen vuotta 1985, kunnes tunnettu keräilijä ja vapaussotaperinteen tutkija Tapio Saarni julkaisi Vapaussoturien huoltosäätiön tuella uraauurtavan teoksen "Suomen Vapaussota 1918 - Merkit ja tunnukset". Tämä kirja lisäsi huomattavasti kiinnostusta vapaussodan merkkeihin ja niiden keräilyyn. Seuraavaan vapaussodan merkkejä käsittelevän kirjan ilmestymiseen kului yli 15 vuotta, kunnes vuonna 2001 ilmestyi Jukka I. Mattilan vuosia kestäneen mittavan arkistotutkimustyön tuloksena syntynyt " Vapaussodan muistomitalit". Tämä näyttävästi kuvitettu teos on yksi kaikkien aikojen parhaista kunniamerkkikirjoista. Kaksi edellä mainittua teosta käsitteli vain vapaussodan/sisällissodan valkoista puolta ja sen merkkejä. Samana vuonna, kun Mattilan kirja ilmestyi, ilmestyi myös sodan punaisen puolen merkeistä Jussi-Pekka Alanderin kirja "punakaartin merkit, tunnukset ja varainkeräysmerkit". Se oli hyvin perusteellinen ja selkeästi laadittu esitys sodan punaisen osapuolen merkeistä, joista ei ollut paljoa painettua tietoa ennen Alanderin kirjan ilmestymistä.

Kunniamerkkien käyttö alkoi elpyä 1990-luvun alussa, osin muuttuneen poliittisen ilmapiirin takia. Vuonna 1994 ilmestyi kunniamerkkiasiantuntija Juha E. Tetrin "Kunniamerkkikirja", joka oli A 4 kokoinen näyttävä opas kunniamerkkien käyttäjille ja niistä muuten kiinnostuneille. Kirjassa oli paljon uutta tietoa sellaisista kunnia- ja ansiomerkeistä, joita ei oltu juurikaan esitelty kirjallisuudessa ennen tätä kirjaa. Kirjasta on tehty 3 eri painosta (1998 ja 2004), joista kahdessa jälkimmäisessä on esitelty Marsalkka Mannerheimin kunniamerkit näyttävin värikuvin. Kirjoissa on myös mukana rautaisannos ritarikuntien historiasta ja luettelo tärkeimmistä ritarikunnista. Myös lähialueiden kunniamerkkijärjestelmät esitellään näissä kirjoissa.

Ensimmäinen kirja suojeluskuntajärjestön merkeistä ilmestyi vasta vuonna 1995, kun Lassi Kaipaisen kirjoittama "Vapaa Suomi- suojeluskunta ja lotta - merkit kertovat". Kirja perustui pitkään tutkimustyöhön ja siinä oli liitteenä ensimmäisen kerran julkaistu (osittainen) luettelo suojeluskunta ja Lotta Svärd - järjestöjen ansioristillä palkituista henkilöistä.

Ensimmäinen laajempi Mannerheim-ristin ritareja käsittelevä kirja oli itsekin Mannerheim-ristillä palkitun eversti Joppe Karhusen "Taistelujen miehet" vuodelta 1972, jossa esiteltiin kaikki Mannerheim-ristin ritarit ja heidän tärkeimmät elämänvaiheensa. Karhusen kirja on toiminut esikuvana monille muille tämän jälkeen ilmestyneille Mannerheim-ristin ritareja esitteleville kirjoille, joista mainitsen tässä vain kaksi esimerkkiä. Juhani Aromäen toimittaman Mannerheimin ritarit 1941 - 1945" vuodelta 1985 , jossa oli mukana jo hieman enemmän lisätietoja palkituista verrattuna esim. Karhusen teokseen. Mukana oli myös ensimmäisen kerran painettuna 480 talvisodan ritariehdokkaan luettelo sekä jatkosodan aikana yli 100 hylätyn ritariehdokkaan luettelo. Lisäksi mukana oli mielenkiintoisia taulukoita ristien jakautumisesta eri joukko-osastojen välillä. Vielä tätäkin laajempi teos oli Ilmari Hurmerinnan ja Jukka Viitasen toimittama "Suomen Puolesta - Mannerheim ristin ritarit 1941 - 1945, joka ilmestyi 1994. Hurmerinta oli kirjoittanut jo muutamia vuosia aikaisemmin matrikkelin Mannerheim - ristinritareista, mutta se ei ollut julkisessa myynnissä. Hurmerinnan ja Viitasen kirja noudatteli pitkälti Aromäen kirjan rakennetta, mutta se oli esikuvaansa laajempi ja sisälsi vielä enemmän lukijoita kiinnostavia matrikkelitietoja ja osin ennen julkaisemattomia tilastotietoja. Mannerheim-ristin ritareista on painettu vuosien varrella useita kirjoja, mutta niiden tarkempi esittely ei tässä lyhyessä esittelyssä ole mahdollista.

Suomessa on ilmestynyt vain yksi virallinen ja laajempi ritarikuntahistoria ja se oli toimituskunnan toimittama Vapaudenristin ritarikunta vuodelta 1997. Tässä laajassa kirjassa esitellään Vapaudenristin kunniamerkkien ja ritarikunnan vaiheet vuosien 1918 - 1997 välillä. Teos on näyttävästi kuvitettu ja se sisältää paljon kiinnostavaa ja osin hyvinkin yksityiskohtaista tietoa, tästä maamme ensimmäisestä ritarikunnasta ja sen kunniamerkeillä palkituista henkilöistä. On valitettavaa, että vastaavaa teosta ei ole tehty Suomen Valkoisen Ruusun taikka Leijonan ritarikunnista.

Kunniamerkkikirjoihin voidaan liittää myös vuonna 2009 ilmestynyt ja arvostetun toimituskunnan koostama "Valtio palkitsee", jossa esitellään myös muita valtion palkitsemistapoja kuin pelkästään kunnia- ja ansiomerkit. Kirja sisältää paljon tietoa, mutta suurin osa siitä löytyy jo aikaisemmin ilmestyneistä kunniamerkkikirjoista.

Kunniamerkkikauppias ja -tutkija Jani Tiainen kirjoitti vuonna 2010 ensimmäinen varsinaisen keräilijöille tarkoitetun kunniamerkkikirjan " Suomen kunniamerkit - The Orders, Decorations of Finland". Tämä laaja teos sisältää hyvin paljon sellaista tietoa, mitä ei ole julkaistu aikaisemmissa Kunniamerkkikirjoissa ja se on myös upeasti kuvitettu. Keräilijöille on vuosien varrella ilmestynyt muutamia hinnastoja, joista voidaan mainita Petteri Leinon kirjoittama "Kunniamerkkikeräilijän opas", joka sisältää nimensä mukaan ohjeita siitä kuinka kerätä kunniamerkkejä.

Lassi Kaipainen

  • Narrow screen resolution
  • Wide screen resolution
  • Decrease font size
  • Default font size
  • Increase font size
Home Uutiset VICTORIAN RISTIT
SUOMEEN LIITTYVÄT VICTORIAN RISTIT JA MISSÄ NE OVAT NÄYTTEILLÄ PDF Tulosta Sähköposti

Click image to open!
Click image to open!
Click image to open!
Click image to open!
Click image to open!
Click image to open!
Click image to open!

SUOMEEN LIITTYVÄT VICTORIAN RISTIT JA MISSÄ NE OVAT NÄYTTEILLÄ

Tammikuussa 1856 perustetun Britannian korkeimman urhoollisuuskunniamerkin eli Victorian ristin (Victory Cross) myönnöistä seitsemän kappaletta liittyy Suomeen. Risteistä viisi kappaletta on myönnetty Suomen alueella Krimin sodan aikana 1854 -1855. Kolme ristiä on taas myönnetty vuonna 1919 Pietarin edustalla sijaitsevaan Krondstatin sota satamaa vastaan tehdyistä torpedoveneiskuissa. Nämä veneet operoivat Suomesta eli Terijoelta käsin ja niitä avustivat suomalaiset luotsit. Vuosien 1856- 2013 välisenä aikana on myönnetty yhteensä 1353 Victorian ristiä ja näistä 3 kappaletta on myönnetty soljen kera eli kaksi kertaa. Viimeisin Victorian risti on myönnetty maaliskuussa 2013 postuumisti Afganistanissa 21-vuotiaana kaatuneelle korpraali James "Ash" Ashfordille. Risti myönnettiin Asfordille hänen Helmanin maakunnassa heinäkuussa 2012 käydyn taistelun aikana osoittamasta urhoollisuudesta. Korpraali Ashford pelasti urhoollisella ja pelottomalla toiminnallaan useita asetovereitaan ennen kuolettavaa haavoittumista. Tällä hetkellä elossa on viisi Victorian ristillä palkittua sotilasta, joista yksi on palkittu toisessa maailmansodassa. Vuonna 1991 perustettiin oma Victorian ristit Australialle, 1991 Kanadalle ja 1999 Uudelle Seelannille. Nämä ristit ovat ulkomuodoltaan identtisiä Brittiläisen ristin kanssa. Tällä hetkellä on elossa kolme Australian Victorian ristillä ja yksi Uuden Seelannin Victorian ristillä palkittua. He kaikki ovat palkittu Afganistanin sodassa osoittamastaan urhoollisuudesta.

Victorian risti on yksi maailman kaikkein arvostetuimmista kunniamerkeistä, josta on kirjoitettu lukuisia kirjoja, painettu postimerkkejä ja lyöty myös useita juhlarahoja. Victorian risti on myös yksi kaikkein tutkituimmista kunniamerkeistä ja lähes kaikkein Victorian ristien nykyinen olinpaikka tunnetaan. Tätä Victorian ristien jäljittämistä on helpottanut se seikka, että suurin osa risteistä on nykyisin julkisissa kokoelmissa ja näin ollen myös suuren yleisön nähtävillä. Tällä hetkellä vain parinkymmenen Victorian ristin olinpaikkaa ei tunneta ja joitain ristejä on vuosien varrella kadonnut, tuhoutunut tai varastettu.

Kaikkien Suomeen liittyvien Victorian ristien olinpaikka tunnetaan ja ne ovat yhtä lukuun ottamatta näytteillä julkisissa kokoelmissa. Tämän artikkelin tarkoituksena on kertoa, mistä näistä Victorian risteistä kiinnostunut voi ne löytää. Olen päätynyt esittämään ristit niiden sijaintipaikan mukaisessa aakkosellisessa järjestyksessä enkä kronologisessa myöntöjärjestyksessä, kuten nämä Victorian ristit yleisimmin kirjallisuudessa esitellään.

Imperial War Museum//Lord Ascroft Gallery, Kennington, Lontoo

Imperial War Museumissa on näytteillä kaksi Suomeen liittyvää ristiä. Museon omiin kokoelmiin kuuluva, kommadori Augustus Sheldon Agarille VC, DSO (1890 - 1968) on myönnetty vuonna 1919 ja se on niinkutsuttu "haamuristi". Luutnantti Agar palkittiin Victorian ristillä siitä uskaliaasta operaatiosta, jonka hän teki Krondstatin sotasatamaan 17.7.1919. Hänen komentamansa torpedovene MH4 upotti hyökkäyksen aikana yhdellä torpedolla venäläisen risteilijä Olegin. Tämän Venäjän Japanin sotaan vuonna 1905 osallistuneen veteraaniristeilijän upotus oli suuri propagandavoitto brittilaivastolle.

Myöhemmin kommodoriksi ylennetyn Agarin hyvä sotaonni ei jatkunut enää toisessa maailmansodassa ja hänen komentamansa raskas risteilijä Dorchesthire upotettiin Malaijin lahdella huhtikuussa 1942. Agar itse pelastui viime hetkellä uppoavasta laivasta, mutta hän sai pelastautumisen yhteydessä vaikean keuhkovamman ja hänet siirrettiin kotijoukkoihin, merikadettikoulun johtajaksi. Agarin torpedovene MH 4 on museoitu ja se on nykyisin näytteillä Duxfordin sotamuseossa. Tämä museo sijaitsee runsaan 15 minuutin ajomatkan päässä Cambridgen kauniista yliopistokaupungista. Duxford museo on kuuluisa sen kokoelmiin kuuluvista harvinaista sotilaslentokoneista ja sen lentokentällä järjestettävistä lentonäytöksistä. Museon kokoelmiin kuuluu myös paljon muuta mielenkiintoista sotakalustoa, kuten juuri edellä mainittu Agarin torpedovene.

Imperial War Museumin tiloissa näytteillä olevaan Lordi Acroftin säätiön omistamaan maailman arvokkaimpaan yksityiseen kunniamerkkikokoelmaan kuuluu tällä hetkellä 162 Victorian ristiä, joista yksi on Suomeen liittyvä. Tämä risti on myönnetty vara-amiraali John Bythesealle VC, CB (1827 - 1906), joka palkittiin Ahvenanmaalla osoittamastaan neuvokkuudesta ja urheudesta. Luutnantti Bythesea teki Vårdön saarelle 9. elokuuta 1854 menestyksekkään partio- ja vakoiluretken. Tämän retken yhteydessä hän kaappasi partiotoverinsa, lämmittäjä John (William) Johnstonen kanssa tärkeän venäläisen kuriirilähetyksen, joka oli matkalla Bomarsundin linnoitukseen. He ottivat samalla tätä postisäkkiä kuljettaneet kolme venäläistä sotilasta vangeiksi. Bythesea ja Johnstone veivät arvokkaan postisäkin ja vangit HMS Arrogantille, jolla kumpikin palveli. Lordi Acscroft osti Bythesean Viktorian ristin ja sen miniatyyrin sekä Baltic-mitalin Spinkin huutokaupasta vain muutamia vuosia sitten lähes 135000 punnan (yli 150000 euron)

vasarahinnalla.

Imperial War Museum on Britannian tärkein sotamuseo ja se sijaitsee Lontoossa Thames-joen eteläpuolella, Kenningtonin kaupunginosassa Museolle pääsee parhaiten metrolla ja sitä lähimmät metroasemat ovat Elefant & Castle ja Lambeth North. Museo on tällä hetkellä laajan peruskorjauksen kohteena ja se avataan kokonaisuudessaan uudistettuna vuonna 2014. Uudistetun museon avaamista kannattaa kuitenkin odottaa, sillä tässä laajassa museossa on hyvin paljon muutakin nähtävää kuin tämä ainutlaatuinen lordi Ascroftin kokoelma.

Natural History Museum, Los Angeles USA

Natural History Museumissa Los Angelesissa on näytteillä yksi Suomeen liittyvä Victorian risti. Tämä risti on myönnetty saksalaissyntyiselle lämmittäjä William (John) Johnstonelle (1823 -1857) vuonna 1856. Johnstone palkittiin samasta Ahvenanmaalle suoritetusta partioretkestä kuin hänen esimiehensä luutnantti Bythesea. Johnstonen varhaisempi henkilöhistoria on osin tuntematon, mutta otaksutaan, että hän osasi puhua jonkin verran ruotsia. Kenties juuri tästä syystä hänet valittiin mukaan tälle hyvin menestyksekkääksi osoittautuneelle retkelle. Johnstone hukutti itsensä vain runsas vuosi palkitsemisen jälkeen palvellessaan HMS Bruncwikillä Karibian vesillä. Johnstonen itsemurhaa edelsi tappelu palvelustoverin kanssa, joka päättyi siihen, että Johnstone puukotti toveriaan rintaan. Kenties juuri synkän henkilöhistoriansa takia Johstonen risti on vuosien saatossa päätynyt aina Los Angelesiin saakka. Natural History Museum on USA länsirannikon tärkein museo, jonka kokoelmissa on yli 35 miljoonaa esinettä! Tämä museo on nimestään huolimatta yleismuseo, vaikka sen luonnontieteelliset kokoelmat ovat maailmanlaajuisesti hyvinkin merkittävät.

,

The National Maritime Museum, Greenwitch

Britannian kansallinen merimuseo sijaitsee Greenwitchissä ja sen kokoelmissa on yhteensä yksitoista Victorian ristiä. Näistä risteistä kaksi liittyy Suomeen. Risteistä kuuluisin on kaikkein aikojen ensimmäinen Victorian risti, joka on myönnetty perämies Charles Lucakselle (1826 - 1892). Lucas heitti mereen 21. kesäkuuta 1856 Bomarsundin pommituksen aikana HMS Heclan kannelle pudonneen räjähtämättömän ja vielä savuavan venäläisen ammuksen. Myöhemmin vara-amiraaliksi ylennetty Lucas on toiminut esikuva monille muille myöhemmille Victorian risteillä palkitulle, jotka ovat oman henkensä uhalla pelastaneet palvelustovereidensa hengen. Lucaksen risti on tällä hetkellä näytteillä Irlannin kansallismuseossa Dublinissa, koska Lucas oli alun perin kotoisin Irlannista.

Merimuseon toinen Suomeen liittyvä Victorian risti on myönnetty kontra-amiraali Claude Dobsonille VC,DSO (1885 - 1940) vuonna 1919. Kapteeni Dobson johti kahdeksan moottoritorpedoveneen iskua 18.8.1919 Kronstatin sotasatamaan. Kapteeni Dobson ohjasi samalla myös henkilökohtaisesti moottoritorpedovene CMB31:stä. Heti veneet havaittuaan venäläiset avasivat kiivaan tulituksen torpedoveneitä kohti. Sotalaivojen ja rannikkopattereiden ampumien kranaattien sirpaleet eivät kuitenkaan osuneet Dobsonin nopeasti kiitävään veneeseen, joka pääsi tunkeutumaan vahingoittumattomana sataman alueelle. Tämän jälkeen Dobson ohjasi veneensä niin lähelle taistelulaiva Andrei Pervozannia, että veneen kaksi käytettävissä olevaa torpedoa pystyttiin laukaisemaa. Kumpikin laukaistu torpedo osui isoon taistelulaivaan, joka sai pian kolmannen torpedon täysosuman. Pervozanni upposi tämän viimeisen osuman jälkeen satama-altaaseen. Heti torpedot laukaistuaan Dobson käänsi veneensä keulan kohti avomerta ja veneen pako onnistui, vaikka venäläisten ampumien ammusten nostattamat vesipatsaat saattoivat pakenevaa venettä aina tykkien kantaman äärirajoille saakka.

Merimuseolle pääsee parhaiten Bankin metroasemalta lähtevällä DLR:n autromaattijunalla ja jäämällä pois Island Garden pysäkillä. Merimuseon lisäksi Creenwitchissä kannattaa vierailla kuninkaallisessa observatoriossa, jonka pihassa sijaitsee se kuuluisa metallikisko, jota aikanaan käytettiin maapallon aikavyöhykkeiden määrittämiseen.

The Royal Marines Museum, Porsthmout

Britannian maineikkaan merijalkaväen museon kokoelmiin kuuluu yhteensä 11 Victorian ristiä. Näistä yksi on Suomeen liittyvä eli merijalkaväen tykistön everstiluutnantti George Dare Dowelille (1831 - 1910) myönnetty Victorian risti. Tuolloin HMS Rubyllä palvellut luutnantti Dowel pelasti yhdessä kapteeni Ingouvillen kanssa HMS Arrogantin kutteri veneen. Kutteri oli saanut pahan osuman ja se oli syttynyt palamaan Viipuri linnoituksen eli puolustuspatterien edustalla. Dowel ui kolmen muun vapaaehtoisen miehen kanssa venäläisten kiivaasta tulituksesta välittämättä kutterille. Hänen onnistui miehineen kiinnittämään kutteriin hinausköysi ja näin alus saatiin hinattua turvaan. Merijalkaväen museon lisäksi Porstmouhissa on myös nähtävillä kuuluisa 1800-luvun sotalaiva HMS Viktoria joka oli esikuva myös niille linjalaivoille jotka osallistuivat Krimion sodan retkiin suomen rannikoille vuosina 1854 ja 1855. Portsmouthissa sijaitsee myös Normandian maihinnousu museo eli D-Day Museum. Kaupunkiin matkustaa parhaiten junalla Lontoon Waterloo asemalta ja matka sinne kestää vain vajaat 2 tuntia.

Trinity House, Lontoo

Trinity Housen museaalisten esineiden joukossa on komentaja Gordon Steelen (1892 - 1981) vuonna 1919 vastaanottama "haamuristi". Koska nämä vuonna 1919 Venäjää vastaan suunnatut sotatoimet olivat aluksi ulkopoliittisista syistä salaisia näissä sotatoimissa myönnettyjen kunniamerkkien julkistamisen yhteydessä, ei niissä mainittu missä palkittujen kunnostautuminen oli tapahtunut. Näin näitä Venäjää vastaan kohdistetuissa sotatoimissa myönnettyjä kunniamerkkejä alettiin kutsua yksinkertaisesti "haamuristeiksi".

Luutnantti Steele toimi Kronstadtin sotasatamaa vastaan tehdyssä operaatiossa torpedovene CMB 88:n kakkosupseerina. Kovaäänisten veneenmoottoreiden hälyttämät venäläiset avasivat kiivaan tulituksen lähestyviä torpedoveneitä kohti jo ennen niiden satama-alueelle pääsyä. Venäläisten sotalaivojen ja rannikkopattereiden ampumien kranaattien sirpaleet osuivat torpeveneeseen ja aiheuttivat veneen päällikkö kuoleman ja Steelen haavoittumisen. Samanaikaisesti aluksen vauhti myös hidastui ja venäläiset etsintävalo löysi hitaasti liikkuvan aluksen. Kuin sattuman kautta operaation kulkua ilmasta seurannut brittiläinen tiedustelukone huomasi aluksen uhkaavan tilanteen ja se hyökkäsi välittömästi alusta valaisseen valonheitin patterin kimppuun. Lentokoneen kk-tulitus rikkoi valonheittimen ja Steele otti nyt aluksen ohjaukseensa ja se pääsi tunkeutumaan itse satama-alueelle ja lopulta niin lähelle taistelulaiva Andrei Pervozannia, niin että yksi torpedo pystyttiin laukaisemaa. Taistelulaiva sai myös tämän torpedon täysosuman. Pervozanni upposi tämän jälkeren nopeasti satama-altaaseen. Pahasti vaurioitunut taistelulaiva nostettiin myöhemmin ylös, mutta sen kunnostustyöt keskeytettiin lähes alkuunsa ja alus romutettiin lopullisesti vuonna 1923. Useiden sirpaleiden osumien aiheuttaman verenvuodon heikentämän Steelen onnistui kaikesta huolimatta ohjata vaurioitunut alus hyökkäyksen jälkeen turvaan avomerelle. Steele palkittiin myöhemmin tästä urotyöstään Victorian ristillä. Komentaja Steele oli viimeinen elossa ollut Suomeen liittyvän Victorian ristin kantaja, joka kuoli 88 vuoden ikäisenä vuonna 1981.

Trinity House on entinen Britannian majakkalaitoksesta vastanneen viraston toimitalo, jonka on suunnitellut kuuluisa brittiarkkitehti Samuel Wyatt vuonna 1796. Tämän majakoista vastaavan viraston perusti kuningas Henrik VIII viisisataa vuotta sitten, eli vuonna 1513. Kun majakkalaitoksen hallinto siirrettiin 1990-luvulla satamakaupunki Harwitchiin, tuli sen entisestä toimitalosta Trinity Housesta VIP-kokous- ja kongressikeskus. Tämä muutos tehtiin rakennuksen arvokasta historiaa kunnioittaen ja esimerkiksi sen eri huoneiden sisustus on pidetty pääosin entisellään. Lähes kaikki Trinity Housen isommat huoneet on koristeltu näyttävin maalauksin, joissa komeilevat Britannian hallitsijat sekä monet muut Britannian merenkulkuun liittyneet henkilöt. Talossa on myös esillä paljon muuta Britannian majakkalaitoksen historiaan liittyvää ja hyvin kiinnostavaa esineistöä, kuten erilaisia pienoismalleja. Trinity Housen nykyisen kokous- ja kongressikäytön takia Steelen kunniamerkkeihin ei valitettavasti pääse vapaasti tutustumaan. Jos käyt tutustumassa Towerin linnaan ja sen kruununjalokiviin näet Trinity Housen heti linnan alueen pohjoispuolella.

The Jersey Museum St.Helier Jersey

Myös Jerseyn kauniilta turisti- ja veroparatiisisaarelta löytyy myös yksi Suomeen liittyvä Victorian risti. Tämä kapteeni George Ingouvillelle (1826 - 1869) vuonna 1856 myönnetty risti on näytteillä Jerseyn saaren pääkaupungissa St. Helierissä sijaitsevassa Jerseyn museossa. Kapteeni Ingouville palkittiin ristillä hänen osuudestaan HMS Arrogantin kutterin pelastamisesta. Ingouville oli tämän vaikean osuman saaneen kutterin päällikkö ja hänen onnistui pelastaa aluksensa yhdessä luutnantti Bythesean kanssa. Jerseyläis-syntyinen Ingouville on Jerseyn saaren tunnetuimpia sotasankareita ja hän päätyi myös Jerseyläisen postimerkin aiheeksi vuonna 1985. Kolme muuta jerseyläistä on myös palkittu Victorian ristillä. Tällä hetkellä Jerseylle ei järjestetä suoria lentoja Suomesta, mutta saarelle pääsee kätevästi Lontoon kautta.

Edellä mainittujen Suomeen liittyvien Victorian ristien lisäksi muita Victorian ristejä on näytteillä lähes kaikissa Brittiläisissä ja kansainyhteisön sotamuseoissa. Tällä hetkellä suuri enemmistö näistä arvostetuista kunniamerkeistä on eri museoiden kokoelmissa ja näin ollen myös suuren yleisön nähtävillä. Vain muutama risti on tällä hetkellä enää yksityisissä kokoelmissa jos Lordi Aschcroftin-säätiön omistamaa mammuttikokoelmaa ei enää lasketa varsinaiseksi keräilijän yksityiskokoelmaksi. Jos tavallinen keräilijä haluaa itselleen aidon Victorian ristin, on ainoa mahdollisuus hankkia se miniatyyri versiona ja silloinkin sen hinta on suhteellisen korkea.

Lassi Kaipainen

Viimeksi päivitetty 21.11.2013 15:43
 
Mainospalkki