ja_mageia

Markkojen vaihto euroiksi

MARKKA-ARVOISTEN SETELIEN 1946 - 1986 JA METALLIRAHOJEN 1981-2001 VAIHTO-OIKEUS EUROIKSI PÄÄTTYY 29.2.2012, MITÄ TEHDÄ NÄILLE RAHOILLE?

Euroon siirtymisen jälkeinen 10 vuoden markkojen euroiksi vaihdon 2. vaihe päättyy karkauspäivänä 29.2.2012. Tämän päivämäärän jälkeen markka-arvoisten setelien 1946 - 1986 ja metallirahojen 1986 - 2001 vaihto-oikeus euroihin päättyy. Euroon siirtymisen jälkeen 1. vaihe päättyi jo 28.02.2008, jolloin Suomen metallirahojen 1952-1985 vaihto euroksi päättyi. Ensi vuonna helmikuun 2012 jälkeen kaikki loputkin markka-arvoiset rahat menettävät lopullisesti vaihtoarvonsa ja niille jää vain numismaattinen eli keräily arvo. Miten pitäisi toimia markkojen vaihtoajan pian päättyessä?

Jos omistaa vanhoja markkoja, jotka ovat vaihtokelpoisia, kannattaa käydä ne huolella lävitse ja tämän jälkeen tehdä mahdollinen vaihtopäätös. Mitkä rahat sitten kannattaa vaihtaa euroiksi ja mitkä säilyttää? Kysymykseen on vaikea antaa tyhjentävää vastausta, koska kukin raha-erä on yksilöllinen ja sen sisältö saattaa vaihdella hyvin suuresti, mutta seuraavassa muutamia yleisiä vaihtovinkkejä.

Setelit 1946-1988

Yleinen sääntö kyseisten setelien osalta on se, että näistä seteleistä kannattaa säilyttää kaikki vuosien 1946-1962 välillä painetut setelit, sillä niiden numismaattinen hinta on yleensä aina suurempi kuin vaihto-arvo, joka on näiden seteleiden osalta lähes minimaalinen. Nämä setelit kannattaa siis säilyttää ja niiden alustava hinta-arvio löytyy mm. kirjastoista löytyvistä rahahinnastoista. Jos tällaisia setelirahoja on paljon tai vaikuttaa siltä, että niiden joukossa on numismaattisesti arvokkaampia rahoja, kannattaa ne arvioittaa jollakin numismaattisella asiantuntijalla tai - yhdistyksellä. Vuosien 1963 - 1976 välisenä aikana painetuista seteleistä kannattaa säilyttää kaikki ns. tähtisetelit, joiden sarjanumeron edessä on tähti ja kaikki muuten hyväkuntoiset rahat, joissa ei ole mitään vikoja, tahroja tai vastaavia. Kaikki ne rahat, jotka ovat käytössä nuhraantuneita, esimerkiksi moneen kertaan taitettuja tai likaisia, kannattaa vaihtaa suoraan euroiksi.

Vuosien 1986 - 1988 setelien osalta säilyttämiskriteerit ovat vielä tiukempia. Näistä setelimalleista kannattaa säilyttää vain mahdolliset avaamattomat tai osin avatut rahaniput ja sileät, täysin käyttämättömät setelit, joissa ei saa olla vähäisiäkään käytönjälkiä kuten esimerkiksi taitoksia tai tahroja.

Vuosien 1990 - 2001 välisenä aikana lyödyistä 10 p-10 markan kolikoista kannattaa säilyttää kaikki vuosisarjoissa olevat rahat ja avaamattomissa tai osin avatuissa Suomen Pankin rullissa, ei siis pankkien tekemissä rullissa olevat rahat. Täysin käyttämättömät metallirahat kannattaa myös säilyttää. Jos rahoja on suuri erä, niin niistä kannattaa säilyttää vain muutama tällainen hyväkuntoinen raha kustakin rahatyypistä. Muut voi huoletta muuttaa euroiksi. Käytännössä siis kaikki vähänkään käytössä kuluneet kolikot kannattaa vaihtaa euroiksi, edellä mainittujen setelirahojen tapaan. Vuoden 1986 - 1991 aikana ilmestyneet juhlarahat ovat myös vaihtokelpoisia. Kaikki koteloissa säilytetyt juhlarahat kannattaa säilyttää, sillä niillä on numismaattista arvoa. Irtonaiset tai muutoin vialliset juhlarahat kannattaa vaihtaa euroiksi, sillä niiden keräilyarvo on euroarvoa pienempi.

Ongelma euroiksi vaihtamisessa on kuitenkin se, että nämä rahat pitää vaihtaa pääsääntöisesti euroiksi Suomen Pankissa, joka sijaitsee Helsingissä. Muut pankit ottavat vastaan markkoja omilta asiakkailtaan harkinnan mukaan, eli vaihtamismahdollisuus pitää selvittää omassa pankissa. Myös rahanvaihtoliike Forex vaihtaa markkoja omissa toimipisteissään. Kovin pieniä ja vähäarvoisia rahaeriä ei siis kannata viedä ainakaan Suomen Pankkiin, vaan ne kannattaa lahjoittaa sellaiselle sukulaiselle esim. lapselle, joka on kiinnostunut vanhoista rahoista. Toinen hyvä tapa päästä markoista eroon on lahjoittaa ne hyväntekeväisyyteen. Tällainen suositeltava vaihtoehto on OP - pankkiryhmän ja valtakunnallisen sotaveteraanijärjestön yhdessä järjestämä valtakunnallinen "Hyvänmielen markka-keräys". Markat voi tuoda keräyslippaisiin Osuuspankinkonttoreihin 1.12.2011 - 29.02.2012 välisenä aikana. OP - pankin konttoreihin tuodut vanhat markat vaihdetaan Suomen Pankissa euroiksi, jotka lahjoitetaan edelleen lyhentämättöminä sotiemme veteraanijärjestöjen kautta sotiemme veteraaniin tukityöhön. Tästä keräyksestä saa lisätietoja OP - pankin nettisivujen kautta. Lisätietoja rahanvaihdosta ja tarkka lista vaihdettavista rahoista löytyy Suomen Pankin nettisivuilta.

  • Narrow screen resolution
  • Wide screen resolution
  • Decrease font size
  • Default font size
  • Increase font size
Home Uutiset Tiedotteet Ruotsalaisille myönnetyt kunniamerkit
Ruotsalaisille myönnetyt kunniamerkit PDF Tulosta Sähköposti

RUOTSALAISILLE VUOSINA 1918 JA 1939 - 1944 MYÖNNETYT RUOTSALAISET JA SUOMALAISET KUNNIAMERKIT

Tämä on muokattu ja osin täydennetty versio Ruotsin armeijamuseossa lokakuussa 2011 pidetystä Helsingin Numismaattisen Yhdistyksen 40-vuotisjuhlaesitelmästä.

Ruotsi ei ole valtiona käynyt yhtään sotaa yli 200 vuoteen. Sotia ei ole käyty epäonnisen Suomen sodan 1808 - 1809 ja sen jälkeen Norjaan suuntautuneen lyhyen sotaretken jälkeen. Tästä huolimatta useat tuhannet ruotsalaiset sotilaat ovat osallistuneet sotiin eripuolilla maapalloa aina Napoleonin sodista nykypäivän Afganistaniin. Ruotsalaiset SS - vapaaehtoiset puolustivat huhtikuussa 1945 Berliinin valtakunnankansliaa yhdessä muitten ulkomaalaisten SS - vapaaehtoisten kanssa ja ruotsalaiset sotivat YK:n lipun alla Koreassa vuosina 1952 - 1953, vain muutamia esimerkkejä mainitakseni. Ruotsalaiset sotilaat ovat olleet näissä sodissa osin vapaaehtoisina, jotkut puolestaan taas Ruotsin valtion virallisesti lähettäminä sotilastarkkailijoita tai -neuvonantajina. Monet ovat olleet viime vuosikymmeninä taas YK:n tai Naton mandaatilla toimineita rauhanturvaajia.

Tässä esityksessäni pyrin lyhyesti esittelemään niitä ruotsalaisia ja suomalaisia kunniamerkkejä, joita on myönnetty sotiin 1918, 1939-40 ja 1941-1944 osallistuneille ruotsalaisille vapaaehtoisille sotilaille ja siviileille.

Monet ruotsalaiset tukivat suomalaisia sortovuosina taistelussa Venäjän sortotoimia vastaan. Suomen ajauduttua itsenäistymisen jälkeen sisällis-/kansalaissotaan, Ruotsi ei kuitenkaan lähettänyt Suomeen virallista avustusretkikuntaa, koska Ruotsi oli julistautunut suursodassa puolueettomaksi. Ruotsi antoi kuitenkin ruotsalaisten vapaaehtoisten lähteä yksityishenkilöinä Suomeen sotimaan. Heitä saapui Suomeen yhteensä yli 1200 kappaletta. Ruotsalaiset vapaaehtoiset ilmoittautuivat palvelukseen Valkoiseen armeijaan ja sen eri joukko-osastoihin. Ruotsalaista vapaaehtoisista muodostettiin myös kokonaan ruotsalainen joukko-osasto, Svenska Brigaden, joka käytännössä oli kuitenkin vain pataljoonan vahvuinen. Svenska Brigaden osallistui esimerkiksi Tampereen taisteluihin, kärsien siellä myös henkilötappiota. Valkoisen armeijan kannalta erityisen tärkeitä olivat myös ne ruotsalaiset vapaaehtoiset yleisesikuntaupseerit, jotka palvelivat kenraali Mannerheimin apuna valkoisen armeijan päämajassa. Muidenkin ruotsalaisten vapaaehtoisten panos oli hyvin merkittävä myös monissa muissa rintamalla toimineissa joukko-osastoissa. Esimerkiksi suurin osa valkoisen armeijan tykistön pattereiden päällystöstä ja osin myös alipäällystöstä oli ruotsalaisia vapaaehtoisia.

Kenraali Mannerheim oli hyvin tyytyväinen ruotsalaisten vapaaehtoisten panokseen vapaussodassa ja hänen määräyksestään piti kaikki ruotsalaiset vapaaehtoiset palkita Vapaudenristillä tai -mitalilla, jonka luokka riippui kunkin vapaaehtoisen sotilasarvosta, palvelustehtävästä sekä henkilön kunnostautumisen asteesta. Vuonna 1919 perustettu Vapaussodan muistomitali myönnettiin kaikille Suomessa palvelleille vapaaehtoisille. Ruotsissa valmistettiin samoin vuonna 1919 oma mitali Svenska Brigadenissa palvelleille sen aseveliyhdistyksen toimesta. Tämä mitali myönnettiin kaikille prikaatissa palvelleille ja muutamalle suomalaiselle "honoruscausa" -myöntönä ja sen saivat mm. valkoisten sotavoimien päällikkö kenraali Mannerheim, ja Suomen Ruotsissa toiminut lähettiläs Alexis Gripenberg. Tällä mitalilla ei kuitenkaan palkittu muita Suomessa palvelleita vapaaehtoisia. Heille ei kuitenkaan teetetty mitään omaa mitalia ja näin he joutuivat tyytymään kyseisen joukko-osaston suomalaiseen asevelimerkkiin, jos sellainen oli tehty. Vuoden 1918 sotilaiden vapaaehtoisjärjestö Förening Finlands Vänner, joka sodan aikana oli huolehtinut mm. vapaaehtoisten värväystoiminnasta, teetti myöhemmin 1920-luvulla jäsenneulan, joka siis myös kuuluu ruotsalaisten vapaaehtoisten tunnuksiin.

Eri joukko osastojen tunnukset vapaussodassa olivat hyvin kirjavia ja esimerkiksi Svenska Brigadenissa palvelleet käyttivät Ruotsin armeijan talvikäyttöön tarkoitettua univormua m. 1909 ja samalla myös niihin kuuluvia ruotsalaisia arvomerkkejä. Ainoa erityistunnus näissä univormuissa oli kansallisuustunnus eli punapohjainen leijonakokardi, joka myöhemmin otettiin käyttöön vähän pienempänä. Eri joukko- osastojen tunnukset vapaussodassa olivat hyvin kirjavia ja esimerkiksi Svenska Brigadenissa palvelleet käyttivät Ruotsin armeijan talvikäyttöön tarkoitettua univormua m. 1909 ja samalla myös niihin kuuluvia ruotsalaisia arvomerkkejä. Ainoa erityistunnus näissä univormuissa oli kansallisuustunnus eli punapohjainen leijonakokardi, joka myöhemmin otettiin käyttöön Suomen armeijan virallisena kokardina. Prikaatilla oli käytössään myös oma valkoinen käsivarsinauha, jonka poikki kulki keltasininen raita.

Talvisodan puhjettua 30.11.1939 alettiin Ruotsissa jälleen koota vapaaehtoisjoukkoa Suomen avuksi. Vapaaehtoisiksi halukkaita ilmoittautui runsaasti palvelukseen ja Suomeen lähti sodan aikana yli 10000 ruotsalaista vapaaehtoista. Suurin osa heistä palveli Lapissa, jonne muodostettiin Svenska Frivillige Kåren (SFK). Tämä ruotsalaisista vapaaehtoisista koostunut ja ruotsalaisin asein varustettu joukko-osasto vastasi koko Lapin alueen puolustuksesta helmikuusta 1940 alkaen, kun alueella toimineet suomalaiset joukot siirrettiin Karjalan Kannaksen puolustusta vahvistamaan. Puna-armeija oli aloittanut uudelleen laajat hyökkäykset Kannaksella ja suomalaiset joukot olivat kovan paineen alaisina. Ruotsalaisten vapaaehtois- joukkojen komentajana toimi jo vapaussodassa kunnostautunut ruotsalainen kenraali Ernst Linder. SFK:n osat kävivät taisteluja puna-armeijan joukkoja vastaan muun muassa Märkäjärvellä Sallan suunnassa. Osa ruotsalaisista vapaaehtoisista ei kuitenkaan ehtinyt mukaan varsinaisiin sotatoimiin vaan heitä koulutettiin vielä kotirintamalla sijaitsevissa koulutuskeskuksissa.

Kunnostautuneet ruotsalaiset palkittiin sodan kuluessa tai heti sen jälkeen Vapaudenristeillä ja -mitaleilla, kunkin vapaaehtoisen sotilasarvosta riippuen. Kaikkein korkein kunniamerkki myönnettiin kenraali Axel Rapelle, joka toimi talvisodan puhjetessa Ruotsin yleisesikunnan päällikkönä ja hän ehdotti Ruotsin hallitukselle, että Ruotsi tulisi lähettää sotajoukko Suomen avuksi. Rappe joutui tämän lausunnon takia poliitikkojen epäsuosioon ja hänet syrjäytettiin yleisesikunnan päällikön paikalta ja siirrettiin Etelä-Ruotsin sotilasläänin komentajaksi. Suomi ei kuitenkaan unohtanut suorapuheista kenraali Rappea, joka oli ollut jo vapaussodan aikana yksi kenraali Mannerheimin tärkeimpiä avustajia . Hänet palkittiin 1. luokan vapaudenristillä ja rintatähdellä, mikä oli korkein talvisodan ansiosta ulkomaalaisille myönnetty kunniamerkki.

Vapaussodan tapaan kaikki talvisodassa Suomessa palvelleet ruotsalaiset vapaaehtoiset palkittiin talvisodan muistomitalin ulkomaalaisille tarkoitetulla versiolla, joka perustettiin asetuksella 1941. Lapissa sotatoimivyöhykkeelle palvelleille mitali myönnettiin "LAPPI" soljella ja miekoilla. Muualla mm. koulutuskeskuksissa ym. palvelleille mitali myönnettiin "KENTTÄARMEIJA" - soljella ja ilman miekkoja. Ilmavoimissa palvelleille vapaaehtoisille, kuten Suomessa kokonaisuudessaan toimineelle ruotsalaisessa vapaaehtoislaivueessa F19 palvelleille, mitali myönnettiin "ILMAPUOLUSTUS" - soljella ja miekoilla. Ne yksittäiset ruotsalaiset vapaaehtoiset, jotka palvelivat jossain muussa suomalaisessa yksikössä, saivat mitalinsa sillä soljella, mikä kyseiselle yksikölle talvisodan muistomitalin jako-ohjeiden mukaan kuului. Ruotsiin myönnettiin sotilaille raudasta valmistettua mitalia. Ne siviilihenkilöt, jotka olivat tukeneet Suomea muutoin talvisodan aikana, saivat pronssisen mitalin, johon ei kuulunut solkea. Erityisansiosta jaettiin myös kultaista ja hopeista talvisodan muistomitali ruotsalaisille Suomen avustamisessa erityisesti kunnostautuneille henkilöille.

Suomessa vapaaehtoisina palvelleet käyttivät Ruotsin armeijan talvikäyttöön tarkoitettua univormua m. 1939 ja samalla myös niihin kuuluvia ruotsalaisia arvomerkkejä. SFK:llä oli käytössään oma erityistunnus eli asupuvun kaulukseen kiinnitetty pronssinen pyöreä nappi, jossa oli neljä toisistaan kiinnipitävää kättä, joka symboloi Suomen saamaa apua. Kussakin univormuissa oli myös kunkin, joukko-osaston erikoistunnus, joita oli käytössä 98 erilaista. Yleisenä kansallisuustunnuksena oli sinivalkoinen kokardi. ja sen lisäksi upseereilla normaali punapohjainen upseerikokardi.

Jatkosodan alettua kesäkuussa 1941 Suomeen saapui jälleen vapaaehtoisia, mutta heitä tuli Suomeen paljon vähemmän kuin vuonna 1940. Syitä tähän oli useita, joista eräs tärkeimpiä oli kiristynyt poliittinen tilanne Ruotsin ympärillä. Saksa oli miehittänyt Tanskan ja Norjan ja Suomi oli "de facto" liitossa Saksan kanssa. Tästä syystä Ruotsi tehosti omaa turvallisuustasoaan julistamalla osittaisen liikekannallepanon ja kiristi muun muassa Suomeen vapaaehtoiseksi hakevien matkustuslupamääräyksiä ym. Toisaalta Suomen liittoutuminen Saksan kanssa ei miellyttänyt läheskään kaikkia ruotsalaisia tahoja, etenkään Ruotsin poliittista vasemmistoa. Kaikesta huolimatta Suomeen saapui yli 1000 vapaaehtoista, jotka sijoitettiin lähinnä Hangon rintamalle, siellä toimineen, pääosin ruotsinkielisistä varusmiehistä ja reserviläisistä koottuun 17. divisioonaan ja Hangon lohkon rannikkopuolustuksen eri joukko-osastoihin. Hangon rintamalla toimineet ruotsalaiset joukko-osastot hajotettiin joulukuun lopussa 1941 kun Hankoniemi oli valloitettu takaisin neuvostojoukoilta. Itse ylipäällikkö Mannerheim katsasti ruotsalaiset vapaaehtoiset paraatissa Hangon lentokentällä, mutta jäätävässä tuulessa ja sakeassa lumipyryssä Mannerheim sairastui pahasti ja poti sen seurauksena vakavan keuhkokuumeen, johon iäkäs ylipäällikkö oli hyvin lähellä menehtyä.

Kaikki ruotsalaiset vapaaehtoiset eivät kuitenkaan halunneet palata takaisin Ruotsiin, vaikka sota olikin rauhoittunut Suomen rintamilla asemasodaksi. Lyhyen loman jälkeen ruotsalaiset vapaaehtoiset palasivat palvelukseen 17. divisioonaan ja sen muutamaan lähinnä ruotsalaisista vapaaehtoisista koottuun komppaniaan. Osa ruotsalaisista vapaaehtoisista palveli Suomessa koko jatkosodan lopun ajan aina syksyyn 1944 saakka. Näin he kokivat muun 17. divisioonan kanssa kovat Kannaksen taistelut. Vapaus- ja talvisodan tapaan kunnostautuneet ruotsalaisia palkittiin sodan kuluessa Vapaudenristeillä ja - mitaleilla. Ruotsalaiset käyttivät sodassa 1941 - 1944 vain suomalaisia univormuja ja - arvomerkkejä sekä käyttivät kunkin joukko osaston omia tunnuksia. Ainoa heidän oma tunnuksensa oli ns. "Hanko-solki", joka otettiin käyttöön jo Hangon rintamalla. Tämä solki oli pronssista tehty ja siinä oli keskellä Ruotsinsymboli kolme kruunua kahden ristikkäisen havun päällä. Tätä solkea käytettiin koko sodan ajan niiden ruotsalaisten toimesta, jotka olivat osallistuneet Hangoin rintaman taisteluihin.

Vasta 1950-luvulla alettiin suunnitella jatkosodan muistomitalia, joka perustettiin vuonna 1957. Se voitiin luonnollisesti myöntää myös ruotsalaisille vapaaehtoisille, jotka olivat taistelleet Suomessa vuosina 1941 - 1944. Mitalista tehtiin kaksi versiota, joista toinen oli ruotsinkielinen ja tarkoitettu niille mitalilla palkituille, joiden äidinkieli oli Ruotsi. Näin ollen suurin osa Ruotsiin myönnetyistä mitaleista oli ruotsinkielisiä. Samaan aikaan kun keskustelu jatkosodan muistomitalista virisi 1950-luvun puolivälissä alettiin perustaa muistoristejä jatkosodan joukko - osastoille talvisodan aseveliristien tapaan. Samalla niiden jakelu aloitettiin uudelleen, mutta muistoristi nimellä. Suomessa palvelleet vapaaehtoiset saivat anoa heille kuuluvia muistoristejä. Talvisodassa Lapissa palvelleet saivat anoa itselleen Lapin ristiä, joka oli siis entinen aseveliristi. Jatkosodassa Hangon rintamalla palvelleet anoivat lähinnä uutta 17. divisioonan ja rannikkojoukkojen muistoristiä. Talvisodassa ilmavoimissa ja it - joukoissa palvelleet saivat anoa Ilmavoimien muistoristiä, johon kuului vastaava solki. Ne ruotsalaiset, jotka olivat palvelleet Suomessa jossakin muussa divisioonassa, saivat hankkia kyseisen divisioonan muistoristin.

Suomen mallin mukaan Ruotsissa perustettiin vuonna 1955 oma muistoristi Suomessa vuosina 1939 - 1944 vapaaehtoisina palvelleille. Sen perusti entisen SFK:n aseveliyhdistys, joka oli muuttanut nimensä muotoon Förbundet Svenska Finlands frivillige. Risti nimettiin sen perustajayhdistyksen mukaan eli Förbundet Svenska Finlands frivilligekors. Tämä merkki tunnetaan kuitenkin yleisemmin nimellä Frivilligekors (vapaaehtoisristi). Tätä ristiä jaettiin vuosien 1955 - 1978 välillä n. 1200 kappaletta. Vuonna 1978 ristin sääntöjä muutettiin niin, että sillä voitiin palkita kyseisen järjestön toimintaa tukeneita veteraaneja ja muita henkilöitä, jotka ovat tukeneet Ruotsin ja Suomen yhteistä puolustusideologiaa.

Viimeisin ruotsalaisille myönnetty muistoristi oli vuonna 1967 perustettu Sininen Risti. se voitiin jakaa niille ulkomaalaisille, jotka ovat toimineet Suomessa vapaaehtoisina vuosina 1918 ja 1939 - 1944. Vapaussotaan osallistuneet ruotsalaiset saivat sen soljella 1917 - 1918 ja sotiin 1939 - 1944 osallistuneet ilman solkea. Sininen risti piti anoa itse, mistä syystä läheskään kaikki Suomessa palvelleet eivät kantaneet sitä.

Lassi Kaipainen

Viimeksi päivitetty 30.12.2011 14:19
 
Mainospalkki